Archive for the ‘Puolustusvoimien palveluksessa’ Category

Ääni yleiselle asevelvollisuudelle

tiistai, maaliskuu 22nd, 2011

Kotisivujeni viikkokysymyksessä pohdittiin yleistä asevelvollisuutta. Liki 79 % oli yleisen asevelvollisuuden lakkauttamista vastaan ja reilut 20 % kannatti sitä.

Itse en hevillä luopuisi yleisestä asevelvollisuudesta. Asetan vertailuun ammattiarmeijan ja asevelvollisuusarmeijan enkä ota edellistä virkettä enempää kantaa valikoivaan asevelvollisuuteen. Vaikka voisin perustella näkemystäni sivutolkulla, keskityn vain kolmeen pointtiin: Puolustusvoimien tehtävään sekä nykyisen järjestelmän kustannustehokkuuteen ja laatuun.

Monissa Euroopan maissa armeijan tärkein tehtävä on sotilaallinen kriisinhallinta. Sen sijaan Puolustusvoimien tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Suomen. Ei pääkaupunkiseudun tai Etelä-Suomen. Karttaan katsomalla tai Euroopan maiden pinta-aloja vertailemalla voi todeta, että maa-, ilma- ja merialueet huomioiden tehtävä ei onnistu muutamalla kymmenellätuhannella miehellä. Ei, vaikka ne olisi huippuunsa varusteltu. Samalla vilkaisulla voi todeta, että meillä on EU:n ulkorajaa 1313 kilometriä! ”Maantieteelle emme voi mitään.” sanoi jo Paasikivikin.

Nykyinen puolustusbudjetti riittäisi alle 20 000 sotilaan ammattiarmeijan pyörittämiseen. Tällä hetkellä ammattisotilaita on noin 8 500. Ammattiarmeija, johon kuuluu 60 000 sotilasta, edellyttäisi henkilöstömenoihin noin 1,5 miljardin euron lisäyksen. Sen seurauksena pelkät henkilöstömenot vastaisivat nykyistä puolustusbudjettia. Kaiken kukkuraksi 60 000 miehen armeija ei olisi riittävä koko maan puolustukseen. Vetäisitkö viivan Lappeenrannasta Rovaniemelle, Joensuusta Ouluun vai peräti Kotkasta Vaasaan? Tällä hetkellä sodan ajan joukkojemme vahvuus on 350 000 taistelijaa.

Palvelin Nato-johtoisessa KFOR-operaatiossa Kosovossa vuosina 2007 – 2008. Pääsin vertailemaan hyvin johdetun asevelvollisuusarmeijan ja ammattiarmeijan eroja. Taisteluosastoomme kuului joukkoja Suomesta, Ruotsista, Irlannista, Tsekistä ja Slovakiasta. Suomen ja Ruotsin komppaniat muodostuivat pääosin reserviläisistä, mutta muilla mailla oli ammattiarmeijat. Rumasti sanottuna ammattiarmeijan jääkäreillä ei olisi paikkaa, jos armeijaa ja/tai vankilaa ei olisi olemassa. Sen sijaan moni asevelvollisuusarmeijan rivimies kykenisi helposti johtamaan ryhmää – joku jopa joukkuetta. Laaja, hyvin koulutettu reservi antaa mahdollisuuden valita. Tämä ei päde pelkästään rauhanturvaoperaatioihin. Kaikkia asevelvollisuuden suorittaneita ei sijoiteta sodan ajan joukkoihin.

Riippumatta siitä, onko Suomi tulevaisuudessa sotilaallisesti liittoutumaton vai ei, yleinen asevelvollisuus on säilytettävä. Suomea ei ole puolustanut eikä tule puolustamaan kukaan muu kuin suomalainen itse. Ja Suomi on puolustamisen arvoinen maa.

Suvaitsemattomia suvaitsevaisuusvaatimuksia?

tiistai, maaliskuu 15th, 2011

Jo joutui armas aika...

Kotisivujeni viikon kysymyksen ”Säilyttäisitkö joulujuhlan ja suvivirren suomalaisessa kouluperinteessä?” äänestystulos ei yllättänyt minua samalla tavoin kuin tasaveroasiassa viikkoa aiemmin. Vastanneista lähes yhdeksän kymmenestä säilyttäisi perinteet, kymmenesosa poistaisi ne.

Olen elämäni aikana ollut niin monessa joulu- ja kevätjuhlassa, että niiden olemassaolo ja tietty sisältö kuuluvat henkilökohtaiseen ja perheeni perinteeseen. Koulun joulujuhla rauhoittaa mielen ja virittää lapset joulun odotuksen jännitykseen. Kevätjuhlassa Suvivirsi ja sen seisten sekä täysin palkein laulettava viimeinen säkeistö riehaannuttaa kehon ja mielen kesälaitumelle laukkaamiseen. Vaikka itse säilyttäisinkin mainitut perinteet, en halua, että niiden säilyttämisestä tai poistamisesta päätetään eduskunnassa tai oikeuslaitoksessa. Luotan rehtoreihin ja koulujen henkilökuntaan. Heillä on riittävästi ammattitaitoa nähdä historiaa, peilata sitä nykypäivään ja päättää omaan kouluunsa sopivista perinteistä ja juhlista.

Onko suvaitsevaisuutta kieltää joulujuhla siksi, ettei se kuulu vähemmistön jouluperinteeseen?

Suomalaisten koulujen juhlaperinteitä on vaadittu muutettavaksi suvaitsevaisuuden nimissä. Vaatimus on mielestäni perusteeton. Suomalaisen yhteiskunnan arvoihin kuuluu suvaitsevaisuus, minkä vuoksi edellytämme sitä kaikilta. Suvaitsevaisuutta ei ole jokaisen yksilön tai vähemmistön vaatimusten perässä juokseminen. Suvaitsevaisuutta ei ole kieltää joulujuhlaa siksi, että joulu ei kuulu juutalaiseen perinteeseen, tai siksi, että sen juhliminen loukkaa muslimeja tai uskonnottomia oppilaita. Suvaitsevaisuutta on antaa mahdollisuus olla osallistumasta tilaisuuteen, johon ei eettisistä tai vakaumuksellisista syistä halua osallistua. Sellainen tilaisuus voi olla myös tanssitunti.

Puolustusvoimissa sulkeisjärjestysohjesäännön komentoihin kuuluu esimerkiksi sellaisia käskyjä kuin rukoilkaamme ja aamen. Käskyt liittyvät olennaisesti kenttähartauksiin, joihin osallistuminen on ollut – ainakin minun aikanani – vapaaehtoista. Siitä huolimatta kaikkien fyysisesti terveiden oli osallistuttava myös niihin sulkeisjärjestysharjoituksiin, joissa harjoiteltiin mainittujen komentojen edellyttämää fyysistä toimintaa. Tavallisesti kielsin kuitenkin jo ennakolta ketään rukoilemasta rukoilkaamme –käskyn jälkeen, jos siitä olisi odotettavissa huono omatunto tai mielipaha.

Minulle on sanottu, että joulu- tai kevätjuhlia ei pidä muuttaa, koska arabimaissakaan ei varmasti kuunneltaisi kristittyjen vikinää. En pidä perustelusta, koska valtaosassa arabimaista suvaitsevaisuus ei varmasti kuulu hyväksyttyyn arvomaailmaan. En halua, että Suomi ottaa sivistysvaltiona taka-askelia, vaikka kannatankin tiettyjen kristillisten perinteiden säilyttämistä osana perusopetusta.

Ajatuksia Afganistanin tilanteesta

lauantai, helmikuu 26th, 2011

Vaalikeskustelu.fi:ssä käytiin viime viikolla keskustelua Afganistanin tilanteesta. Ensimmäisten suomalaisten rauhanturvaajien saapumisesta Afganistaniin on kulunut yli 9 vuotta ja viimeaikaisten tapahtumien valossa heidän turvallisuutensa mietityttää entistä enemmän. Keskustelua kiihdytti erittäin valitettava tapahtuma, suomalaissotilas Jukka Kansosen menehtyminen palvelustehtävässään Afganistanissa helmikuun alkupuolella.

Kuva: SKJA:n verkkosivut

Vaalikeskustelu.fi:ssä Puolustusministeriön viestintäjohtaja Jyrki Iivonen kirjoitti Afganistanin olevan vaikein ja vaarallisin operaatio, johon suomalaiset ovat osallistuneet. Iivosen mukaan “erilaiset ryhmät vastustavat YK:n tunnustamaa hallitusta ja pyrkivät siihen, että Naton johtamat ISAF-joukot vedettäisiin pois. Nopea vetäytyminen tekisi tyhjäksi työn, jota joukot ovat maassa yhdeksän vuoden ajan tehneet”. Alla on minun näkemykseni aiheeseen. Vastaukseni löytyy myös Vaalikeskustelu.fi:n kommenteista.

Kun mietitään suomalaisjoukkojen vetämistä pois Afganistanista tai operaatiossa jatkamista, pitää muistaa, että kyse on etupäässä eettisestä valinnasta, vaikka siihen liittyy muitakin näkökohtia.

Hyväksytkö natsien eri etnisyyksiin kohdistaman sorron? Entä Stalinin vainot ja neuvostojoukkojen raakuudet saksalaisia kohtaan armeijan lähestyessä Berliiniä? Jos olisit ollut tuolloin paikalla, olisitko yrittänyt tehdä asialle mitään, vai seurannut passiivisesti sivusta? Hyväksytkö tavan, jolla talibanit kohtelevat tyttöjä ja naisia? Hyväksytkö sekasorron, ihmisoikeusloukkaukset ja rikokset ihmisyyttä vastaan, jotka vääjäämättä seuraisivat Afganistanissa, jos kansainväliset joukot vedettäisiin maasta pois?

Jos vastasit kielteisesti muihin paitsi kolmanteen kysymykseen, kuulisin mielelläni, miksi Suomen pitäisi aloittaa tai kiihdyttää turvallisuustilanteen heikkenemistä vetämällä rauhanturvaajansa pois ISAF-operaatiosta? Kapinalliset eivät katso kansallisuuksiin tehdessään iskuja. Niiden tavoitteena on saada kaikki kriisinhallintajoukot lähtemään maasta. Joukkoja lähettäneiden maiden epäröinti tai lähdölle määritelty ajankohta kiihdyttävät toimia, koska kapinalliset haluavat osoittaa ajaneensa ulkomaalaiset pois eli olla voittajia. Mikäli Afganistanin operaatiosta vetäydytään liian aikaisin, seurauksena on sisällissota, jossa on useampia kuin kaksi osapuolta.

Näistä lähtökohdista tuntuvat oudoilta ne perustelut, joiden mukaan suomalaissotilaiden turvallisuus on kaikkein tärkeintä operaatiossa. Tärkeintä on se, että suomalaiset tekevät parhaansa Afganistanin turvallisuustilanteen vakauttamiseksi ja siviilikriisinhallinnan mahdollistamiseksi. Elämä on kuolemanvaarallista; jos aikoo elää, on otettava se riski, että kuolee. Sotilaan tehtävässä tämä riski on keskimääräistä suurempi ja sotilaaksi ryhtynyt tietää sen.

Jokainen suomalainen rauhanturvaaja on Afganistanissa vapaaehtoisesti. Jokainen suomalainen rauhanturvaaja voi keskeyttää operaation kättä nostamalla. Vaaroista huolimatta ISAF-operaatioon on rekrytoitunut erittäin motivoituneita kriisinhallintasotilaita ja keskeyttäminen on vähäisempää kuin muissa operaatioissa. Keskeyttämisen syinä ovat esimerkiksi nilkan vääntyminen lenkillä tai uuden työpaikan saaminen Suomessa.

Suomen on jatkettava Afganistanin operaatiossa niin kauan, kuin suomalaisia siellä tarvitaan. Emme halua olla passiivisia sivustaseuraajia, kun meillä on tietoisuus ja mahdollisuus vaikuttaa asioiden kulkuun.

Kirjoitan lisää omista kokemuksistani Kosovossa 2008 jossain vaiheessa.

Lisää maanpuolustusaiheesta:

http://aleksijantti.fi/suoraselkaista-maanpuolustusta/

Suoraselkäistä maanpuolustusta?

torstai, helmikuu 24th, 2011

Bussilla on siitä metka matkustaa, että voi samaan aikaan olla tekevinään töitä. Tämänkin jutun kirjoittamishetkellä olin matkalla Oriveden kautta Pohjois-Pirkanmaan kampanjakiertueelle puolustusministeri Jyri Häkämiehen vanavedessä. Kun viimeksi tapasimme työn merkeissä joulun alla 2007 Kosovossa, keskustelu velloi vielä Venäjä, Venäjä, Venäjässä.

Pysähdysten välillä, vitsinkerronnan ohessa yritin orientoitua loppuviikon yhteiskuntaopin kaksoistunnin pitoon 9A-luokalle. Aiheena on sotilaallinen maanpuolustus, josta voisi puhua päiviä. Aihe on poliittisestikin ajankohtainen ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin tällä hetkellä on paineita puolustusmäärärahojen nostoon ja toiseksi esillä on ollut ajatus varusmiespalveluksen lyhentämisestä nykyisestä kuudesta kuukaudesta neljään.

Pelkästään karttaan katsomalla ja historiaan vilkaisemalla on selvää, että Suomella on oltava uskottava puolustus. Nykyaikainen kalusto on uskottavuuden tärkeimpiä mittareita. Toinen on motivoitunut ja hyvin koulutettu henkilöstö. Asejärjestelmien hinnat nousevat nopeammin kuin kansantulo. Ellei puolustusmäärärahoja koroteta, edessä on uskottavuuden rapautuminen. Toisena vaihtoehtona on liittyminen sotilasliitto Natoon. Samalla olisimme mukana sen kovassa ytimessä, päätöksenteossa. Naton jäsenenä Suomi voisi edelleen päättää, mihin operaatioihin se osallistuu ja mihin ei. Jo nyt olemme olleet mukana Naton johtamissa operaatioissa mm. Afganistanissa ja Kosovossa.

Vaikka kokoomus kannattaa sotilasliittoon liittymistä, Suomi ei tule liittymään Natoon alkavalla eduskuntavaalikaudella. Liittyminen on niin merkittävä muutos, että sen takana on oltava yhteinen näkemys ainakin kolmen suurimman puolueen osalta. Sellaista konsensusta ei tällä hetkellä ole. Epäilen, että riittävää yksituumaisuutta ei löydy puolustusmäärärahojen korottamiseenkaan, joten kuljemme – ainakin jonkin aikaa – rapautumisen tietä. Onko se suoraselkäistä maanpuolustusta?

Riippumatta siitä, onko Suomi sotilaallisesti liittoutumaton vai ei, sotilaallisen maanpuolustuksen on perustuttava yleiseen asevelvollisuuteen. Se on kustannustehokas ratkaisu ja ylläpitää korkeaa maanpuolustustahtoa sekä mahdollistaa laajan reservin. Varusmiespalveluksen tarkoituksena on kouluttaa suomalaisista pellavapäistä sotilaita. Toisin sanoen sen joukon, joka kustakin saapumiserästä tuotetan, on kyettävä itsenäiseen toimintaan sodan ajan olosuhteissa. Tällaisen joukon kouluttamiseen ei neljän kuukauden palvelusaika riitä, vaan kuusi kuukautta on ehdoton minimi. Kokemuksesta tiedän, että tullessaan palvelukseen taistelijat eivät tiedä, mitä eroa on asennolla ja levolla. Siitä on pitkä matka tavoitteeseen.

Toimiessani rauhanturvaajana KFOR-operaatiossa pääsin läheltä vertailemaan ammatti- ja asevelvollisuusarmeijoiden eroja käytännön työssä. Vaaka painui kevyesti asevelvollisuusarmeijan puolelle. Rumasti sanottuna ammattiarmeijan rivimiehellä ei olisi paikkaa, jos armeijaa ja vankilaa ei olisi olemassa. Laaja reservi ja riittävän pitkä, laadukas koulutus parantavat Puolustusvoimien valinnanmahdollisuuksia ja takaavat korkeatasoiset joukot.

Muuten, puolustusministeri Häkämies lähetti 9-luokkalaisille sellaisia terveisiä, että sotilaallinen maanpuolustus ei ole pelkästään äijien touhua. Erityisesti kansainvälisen sotilaallisen kriisinhallinnan näkökulmasta naisten osaamiselle on kova kysyntä.

Mahdun sittenkin pähkinänkuoreen

sunnuntai, marraskuu 14th, 2010

Olen Aleksi Jäntti, vuonna 1974 syntynyt kolmen lapsen isä ja vakinaisesta palveluksesta vuoden 2007 alussa puolustusvoimien virasta eronnut kapteeni. Vaihteoehtoja eroamiselle ei ollut, sillä pyrin kokoomuksen ehdokkaana Pirkanmaan vaalipiiristä eduskuntaan, eikä Suomen laki salli sotilasviran haltijan olevan edes ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Erotessani minulle ilmoitettiin, että vapaaehtoisen irtisanoutumiseni ja Puolustusvoimien rakennemuutoksen takia en voi enää palata työhöni.

Työhistoriani on varsin monipuolinen. Kadettikoulusta (nyk. Maanpuolustuskorkeakoulu) valmistumisen jälkeen kasvatin varusmiehiä sekä Panssariprikaatissa että Satakunnan Lennostossa yli seitsemän vuotta. Tuosta ajasta toimi vuotta toimin yksikön päällikkönä. Upseeriuran alkuvaiheissa aloin harjaannuttaa myös rakennusalan taitojani. Rakensin kotitalomme itse maan tiivistämisestä listojen asennukseen. Vuosien varrella olen pyrkinyt huolehtimaan fysiikastani, ja joku saattaa vielä muistaa minut MTV3:lla vuonna 2002 näytetystä Suuresta Seikkailusta.

Läpipääsy lähellä vuonna 2007

Keräsin vuoden 2007 eduskuntavaaleissa yli kolmetuhatta ääntä, mikä ei ihan riittänyt läpimenoon. Reserviläisenä minulla oli kuitenkin mahdollisuus osallistua rauhanturvatehtäviin, ja päädyin toukokuussa 2007 Kosovoon hankkimaan kansainvälistä työkokemusta ja parantamaan englanninkielen taitoani. Vuoden komennuksen aikana toimin KFOR:ssa Monikansallisen Taisteluosaston esikunnassa operatiivisesta suunnittelusta vastaavassa G5-toimistossa sekä suomalaisen yksikön varapäällikkönä. Palasin kotikulmille alkukesästä 2008 ja värittömien vaiheiden jälkeen ryhdyin rakennusalan yrittäjäksi keväällä 2009.

Politiikassa aktivisesti mukana

Kuulun Lempäälän kunnanvaltuustoon. Viime vaalikaudella toimin puheenjohtajana kaksi vuotta sivistyslautakunnassa ja kaksi vuotta kaavoitus- ja rakennusjaostossa. Tällä hetkellä olen Lempäälän kunnanhallituksen jäsen sekä Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja. Kuulun myös Pirkanmaan Kokoomus ry:n ja Lempäälän Kokoomus ry:n hallituksiin.

Olen ollut naimisissa vuodesta 1995 ja pinnistellyt parhaani mukaan vaimon apuna kolmen lapsemme (-97, -98 ja -10) kasvattamisessa. Merkittävän osan vähästä vapaa-ajastani käytän sekä oman että lasteni urheiluharrastusten parissa.

- Aleksi