Archive for the ‘Ympäristö ja luonto’ Category

Ydinoimistelua

keskiviikko, maaliskuu 30th, 2011

Olin inhottava ja annoin kotisivuillani vierailevien maistaa vaalikonekysymyksiin vastaamista. Eikö olekin vaikea vastata kyllä tai ei kysymykseen: ”Pitäisikö Suomen luopua kokonaan ydinvoimasta?” Valtaosan (90%) mielestä ei.  Mikä olisi ollut tulos, jos olisin kysynyt lisärakentamisesta? Tai luopumisen aikataulusta?

Oma kantani ydinvoimaan on ollut ala-asteiästä lähtien myönteinen. En muista, miten opettaja asian aikanaan esitti, mutta esimerkiksi hiilivoimasta takaraivoon piirtynyt kuva on merkittävästi negatiivisempi. Olisiko Helsingin Sanomien kuukausiliitteen kuvilla Puolasta ollut osuutensa? Teollisuusalueen liepeillä olleesta metsästä otetut kuvat muistuttivat maisemaa Taipaleenjoelta talvisodan taistelujen jälkeen. Puiden pystyyn kuolemista eivät olleet aiheuttaneet pelkästään hiilivoimalat, mutta jotain sieltä savupiipusta oli tuprahtanut.

Ydinvoima on hiilidioksidipäästötöntä eikä muitakaan hiukkasia toimivasta laitoksesta taivaan kautta maahan juuri varise. Uskon vakaasti, kuten neljä viidestä suomalaisesta, että Suomessa tuotettu ydinvoima on turvallista ja samalla suhteellisen ympäristöystävällistä. Pelkästään huoltovarmuuden näkökulmasta Suomen on oltava sähköntuotannon osalta omavarainen. Se saattaa tarkoittaa sitä, että vähäisemmän kulutuksen hetkinä sähköä viedään myös rajojen ulkopuolelle. Pitkien – ja näköjään kylmienkin – talvien sekä energiaintensiivisen teollisuutemme takia sähkön hinnan on oltava kilpailukykyistä.

En pidä järkevänä sitäkään vaihtoehtoa, että ydinvoimalla tuotettua sähköä tuodaan esimerkiksi Venäjältä. Vaikka se ehkä lääkitsisi omatuntoamme, se ei parantaisi maapallon kokonaistilannetta. Tärkeintä on saada maailmanlaajuisesti päästöt vähenemään ja energiankulutus laskuun. On typerää hirttää itsensä liian tiukkoihin ympäristönormeihin, jos muu maailma vähät välittää.

Tiukoista tavoitteista huolimatta olen skeptinen sen suhteen, että sähköntarpeemme lähitulevaisuudessa laskisi huimasti. En tarkoita, ettei sen eteen kannattaisi ponnistella. Toivon, että laskee. Jo liki utopiaa on se, että nykyiset ydinvoimalat voitaisiin nopeasti korvata bioenergialla. Esimerkiksi tuulivoiman osuus Suomen sähkönhankinnasta on suuruusluokkaa 0,3 % kun ydinvoiman osuus on noin 25 %. Kuinka monta nykytekniikalla varustettua myllyä tarvittaisiin korvaamaan nykyinen ydinvoima? Millaisen pinta-alan se vaatisi? Minne tuulimyllyt sijoitettaisiin?

Ydinvoiman lisärakentamisesta huolimatta eri bioenergiamuotoja on järkevässä määrin tuettava. Samalla tuetaan teknologioiden tutkimus- ja kehitystoimintaa ja luodaan työpaikkoja. Alalla on maailmanlaajuisesti merkittävästi kasvupotentiaalia ja on suotavaa, että Suomi lukeutuu osaamisen kärkikastiin. Ei kuitenkaan valmisteta biopolttoaineita ruoantuotannon ja kestävän kehityksen kustannuksella. Eikä hosuta esimerkiksi rakentamistapamääräysten tiukentamisessa niin, että niille käy kuten jätevesiasetukselle. Eihän.

Minussa on ripaus homoa

torstai, maaliskuu 10th, 2011

Huh, nyt se on sanottu. Ei kyllä tullut yhtään huojentuneempi olo, muttei ahdistuneempikaan. Muistan lukeneeni, että meissä jokaisessa on homoseksuaalinen(kin) puoli. Myös minussa. Painettuun sanaan voi luottaa. Minussa tuo piilevä ominaisuus ei ole vielä pyrkinyt pintaan. Olen viime päivinä saanut palautetta siitä, että olen homovastainen tai minulla on homofobia. Ei pidä paikkaansa.

Luulen, että syytökset pohjaavat kahteen asiaan. Ensimmäinen on se, että suhtaudun kriittisesti ulkoiseen adoptioon. Toiseen palaan myöhemmin ja pidän näin hulluja jännityksessä. Adoptiokantani lähtökohtana on kaksi argumenttia: 1. lapsen etu ja 2. luonnonlaki.

Hyväksyn sisäisen adoption. Parisuhteessa, jossa molemmat edustavat samaa sukupuolta, toisella voi olla lapsi esimerkiksi edellisestä suhteesta. On tämän lapsen etu, jos uudessa suhteessa toinen vanhemmista adoptoi hänet. Sen sijaan ei ole lapsen etu, jos homo- tai lesbopariskunta adoptoi vieraan lapsen, vaikka se olisi heidän mielestään tosi ihanaa. Lähtökohtana on oltava se, että lapsella on sekä isä että äiti.

Olen silloin tällöin keskustellut aiheesta ja ulkoisen adoption kannattajien pääargumenttina on ollut se, että tärkeintä on lapsen onnellisuus. Lapsi voi olla onnellinen myös homoperheessä. Totta. Lapsi voi olla onnellinen myös yksinhuoltajaperheessä. Eikö? Pitäisikö siis yksinäisillä sedillä olla oikeus adoptoida pieniä poikia – tai tyttöjä? Entä tädeillä? Miksi?

Tutkimukset ovat osoittaneet, että lasten on hyvä saada sekä miehen että naisen malli kasvaessaan. Luonnossa on vuosimiljoonien ajan jälkeläisten saamiseen vaadittu uros ja naaras. Siksi jokaisella lapsella tulisi olla isä ja äiti, vaikka nämä eivät olisikaan biologiset vanhemmat. Onneksi valtaosasta yksinhuoltaja-, homo- ja lesboperheiden lapsista kuitenkin kasvaa tasapainoisia ja menestyviä aikuisia.

Pubit pois arvorakennuksista! Vain yksi näkökulma?

sunnuntai, helmikuu 13th, 2011

Luin Aamulehdestä kirjoituksen, jossa rakennustarkastaja Eija Muttonen-Mattila esitti kaupunkikuvatoimikunnan kannanoton tamperalaiseen ravintolakulttuuriin nostaen silmätikuksi arvotaloihin sijoitetut ravintolat ja pubit, joita ei tosin ole montaa.

Yksinkertaistaen perustellusti hän esitti, että pubit alentavat arvotalojen, ja sitä myötä tamperelaisen city-kulttuurin, mainetta kiusaten samalla talojen asukkaita. Ratkaisuna tarkastaja toimikuntineen tarjosi pubien siirtämistä arvorakennuksista toimistotaloihin, joita ei Tampereen keskustassa hyvillä kauppapaikoilla liikaa sijaitse.

Esimerkiksi Rautatieläisten talossa sijaitsevaa Ale Pupia kuvaittiin arveluttavaksi. Voisiko olla, että arveluttavuus tuplaantui viime viikkoisen ampumisjupakan valossa? Toinen kritiikin kohteeksi nostettu tila on Commercen kulman McDonalds.

Muttonen-Mattilan mukaan arvotaloissa saa harjoittaa bisnestä, mikäli se tehdään tyylikkäästi. Mikä tekee Ale Pupin ja McDonaldsin toiminnasta tyylitöntä verrattuna Hämeenkadulla sijaitseviin muihin ravintoloihin tai yökerhoihin Coyotesta Hesburgeriin, Siilinkarista Teerenpeliin, Hällästä Rotwalliin ja Gloriasta Kotibaariin? Onko bisnes silloin tyylikästä, kun asiakkaat eivät nauti alkolia, tai kuten McDonaldsin tapauksessa, eivät nauti ruokaansa äänekkäästi iloiten aamuyön tunteina baari-illan jälkeen? Vai onko tyylikäs bisnes sitä, että liiketila näyttää kivalta sekä sisältä että ulkoa? McDonalds’in kansainvälistä yritysilmettä eivät yksittäisen rakennustarkastajan tai -toimikunnan päättäjät pysty muuttamaan. Ei Ale Pupin uusittu visuaalinen ulkomuoto nyt niin ruma ole. Nämähän ovat makuasioita. Toiselle epämääräinen on toiselle hyvinkin selkeä. Sama pätee kauneuteen ja rumuuteen.

Modernin, monipuolisen ja elämää rikastuttavan kaupunkikulttuurin kehittymisen ehto ovat virikkeellisyys, hyvät kulkuyhteydet ja houkutteleva sijainti. Ajan kuluttamiseen, rentoutumiseen ja ihmisten tapaamiseen sopivien paikkojen luominen ja ylläpito kuuluvat city-kulttuuriin. Arvotalosta ei tee arvokasta tyhjyys ja pimeinä seisovat liikekiinteistöt, eivätkä ne fine dining -ravintolat, jotka sulkevat ovensa myöhäisillasta ja joille ei kuitenkaan riitä asiakkiata Tampereen kokoisessa kaupungissa. Eikö arvotalosta tule juuri silloin arvoton, kun kukaan ei halua nähdä sitä tai hyödyntää sen tiloja? Kadulta katselua ja valokuvaustako varten rakennukset tulisi iltaisin ja öisin olla? Miksi tärkeät kohtaamispaikat pitäisi sulkea tai miksi niistä pitäisi tehdä “hienompia” tai “tyylikkäämpiä”, kun ne kelpaavat tamperelaisille ihan tällaisenaan? Ne yrityksent pärjäävät, joita kohderyhmä kannattaa ja haluaa.

Kuinka moni yrittäjä haluaa perustaa Commersen kulman McDonalds’in tai Ale Pupin tilalle liiketilansa jo pelkästään kustannusyistä? Soveltuvatko kyseiset tilat sijainniltaan ja ympäristöltään mille tahansa “vähemmän epämääräiselle” bisnekselle, ja mitä se sitten olisi? Merkittävä osa manselaisista ei ole valmis luopumaan pubeistaan ja ravintoloistaan vain siksi, että ne pilaavat katukuvaa tai houkuttelevat “arveluttavaa asiakkaita”. Onko rakennustarkastajan kohdalla sittenkin kyse ennakkoluuloista, jotka heijastuvat ammatillisen roolin kautta? Joidenkin mielestä tällainen yksinkertaistaminen ja yleistäminen elitismiä, jota harjoitetaan puhtaasti arvotalojen asukkaiden intresseistä.

Mahdun sittenkin pähkinänkuoreen

sunnuntai, marraskuu 14th, 2010

Olen Aleksi Jäntti, vuonna 1974 syntynyt kolmen lapsen isä ja vakinaisesta palveluksesta vuoden 2007 alussa puolustusvoimien virasta eronnut kapteeni. Vaihteoehtoja eroamiselle ei ollut, sillä pyrin kokoomuksen ehdokkaana Pirkanmaan vaalipiiristä eduskuntaan, eikä Suomen laki salli sotilasviran haltijan olevan edes ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Erotessani minulle ilmoitettiin, että vapaaehtoisen irtisanoutumiseni ja Puolustusvoimien rakennemuutoksen takia en voi enää palata työhöni.

Työhistoriani on varsin monipuolinen. Kadettikoulusta (nyk. Maanpuolustuskorkeakoulu) valmistumisen jälkeen kasvatin varusmiehiä sekä Panssariprikaatissa että Satakunnan Lennostossa yli seitsemän vuotta. Tuosta ajasta toimi vuotta toimin yksikön päällikkönä. Upseeriuran alkuvaiheissa aloin harjaannuttaa myös rakennusalan taitojani. Rakensin kotitalomme itse maan tiivistämisestä listojen asennukseen. Vuosien varrella olen pyrkinyt huolehtimaan fysiikastani, ja joku saattaa vielä muistaa minut MTV3:lla vuonna 2002 näytetystä Suuresta Seikkailusta.

Läpipääsy lähellä vuonna 2007

Keräsin vuoden 2007 eduskuntavaaleissa yli kolmetuhatta ääntä, mikä ei ihan riittänyt läpimenoon. Reserviläisenä minulla oli kuitenkin mahdollisuus osallistua rauhanturvatehtäviin, ja päädyin toukokuussa 2007 Kosovoon hankkimaan kansainvälistä työkokemusta ja parantamaan englanninkielen taitoani. Vuoden komennuksen aikana toimin KFOR:ssa Monikansallisen Taisteluosaston esikunnassa operatiivisesta suunnittelusta vastaavassa G5-toimistossa sekä suomalaisen yksikön varapäällikkönä. Palasin kotikulmille alkukesästä 2008 ja värittömien vaiheiden jälkeen ryhdyin rakennusalan yrittäjäksi keväällä 2009.

Politiikassa aktivisesti mukana

Kuulun Lempäälän kunnanvaltuustoon. Viime vaalikaudella toimin puheenjohtajana kaksi vuotta sivistyslautakunnassa ja kaksi vuotta kaavoitus- ja rakennusjaostossa. Tällä hetkellä olen Lempäälän kunnanhallituksen jäsen sekä Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja. Kuulun myös Pirkanmaan Kokoomus ry:n ja Lempäälän Kokoomus ry:n hallituksiin.

Olen ollut naimisissa vuodesta 1995 ja pinnistellyt parhaani mukaan vaimon apuna kolmen lapsemme (-97, -98 ja -10) kasvattamisessa. Merkittävän osan vähästä vapaa-ajastani käytän sekä oman että lasteni urheiluharrastusten parissa.

- Aleksi