Minulle ei riitä näyttävä esiintyminen, kaipaan myös sisältöä. Olen taivastellut sosiaalisessa mediassa liian usein maan hallituksen ontuvaa johtamista ja epäselvää koronapolitiikkaa. Jos kokoomus olisi hallituksen sähläilyssä mukana, nyyhkisin tuskastumistani Facebookin sijaan nykyistä enemmän tyynyyni. Mutta nyyhkisin.

Olen fiksoitunut sellaiseen toimintamalliin, että jos on ongelma, se ratkaistaan. Ensin päätetään, mikä on tavoitetila ja sen jälkeen määritetään polku, eli ne toimenpiteet, joilla tavoite saavutetaan. Määritellään se, mikä on tärkeää. Muu ei ole.

Kun ongelmaa ei voida ratkaista lineaarisesti tai tähdätään liikkuvaan maaliin, pitää etukäteen uhrata ajattelua vaihtoehtoihin. Laatia skenaariotarkastelu: mikäli kohtaamme matkalla tilanteen A, toimintamme on B. Jos olemme tilanteessa C, toimimme D:n mukaan ja niin edelleen.

Jos olisin johtaja, viestisin päämäärän ja suunnitellut keinot sen saavuttamiseen kaikille niille, joilla on mahdollisuus myötävaikuttaa tavoitteen saavuttamiseen. Riippumatta siitä kuuluvatko myötävaikuttajat organisaatiooni vai eivät. Jos olisin johtaja, asettaisin tavoitteen kunnianhimoisesti, vaikka en olisi varma, että se on mahdollista kokonaan saavuttaa. Erityisesti kriisissä viestisin avoimesti ja rehellisesti.

Vastaisin kysymyksiin mitä ja miksi.

On todennäköisempää päästä perille, jos tietää, minne on menossa. Kun ei tiedä, yllätys saattaa kuitenkin olla iloinen. Voi katsella sädehtien ympärilleen ja todeta tovereille: ”Missäs me ollaan? Eikös me oltu tänne koko ajan tulossa!? Taidettiin eksyillä, mutta opittiin. Opittiinhan?”

Myönnän. Suomen hallitus on onnistunut erinomaisesti hidastamaan koronaviruksen leviämistä! Minua on koko ajan häirinnyt, ettei ole kerrottu selvästi, mikä on tavoite. Että on kerrottu, mitä tehdään, mutta ei sitä, millä perusteella. Miksi. Edes itse asetetulle tutkijaryhmälle. Että ei ole tavoiteltu koronaviruksen tukahduttamista Suomessa. 

Olen huojentunut siitä, että hallitus on onnistunut. Silti minua vaivaa, etten ole levollinen ajatellessani tulevaisuutta.

Aleksi Jäntti

Apulaispormestari, kaupunkiympäristön palvelualue

Tamperelainen 27.5.2020

Kategoriat: Ei kategoriaa

Aleksi JÄNTTI

Olen pitkälle kaljuuntunut yhteiskunnan moniottelija - ja ehdolla kevään kuntavaaleissa Tampereella. Minusta tuli koululainen vuonna 1981, ansiotyöläinen 1989, aviomies 1995, isä 1997, upseeri 1999 ja osa-aikapoliitikko 2005. Täyspäiväisenä poliitikkona, apulaispormestarina Tampereella, olen ollut vuodesta 2017. Työkokemus sekä julkisella sektorilla että elinkeinoelämässä auttaa suhteuttamaan asioita. Valmistuttuani maanpuolustuskorkeakoulusta upseeriksi työskentelin ensin virkamiehenä puolustusvoimissa. Sen jälkeen toimin yrittäjänä ja työllistäjänä. Myöhemmin yhteyspäällikkönä Suomalaisessa Barona-konsernissa ja pendelöin työpaikalle Tampereelta Helsinkiin. Kansainvälistä työkokemusta minulla on kriisinhallintatehtävistä Kosovosta. Kolmannen sektorin osaamiseni on syntynyt ensin jääkiekon parissa juniorimaalivahtien valmentajana KooVeessa ja Ilveksessä sekä myöhemmin Tampereen Voimistelijoiden puheenjohtajana. Unohtaa ei sovi myöskään vuonna 2007 alkanutta aktiivisuutta kokoomusyhdistysten hallituksissa. Tällä hetkellä toimin Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtajana. Olen myös Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen. Minulla on kolme lasta. Vanhin poikani syntyi vuonna 1997, tytär 1998 ja kuopus 2010. Silmää räpäyttämättä uskallan väittää tietäväni, millaista elämää neljäs sektori elää. Yksin saan aikaan kovin vähän, mutta porukalla häkellyttävän paljon.