Luottamuksen rakentaminen ja vastuun kantaminen ovat hyvän johtamisen tunnusmerkkejä.

Johtaminen on tilannesidonnaista. Eri tilanteissa ja toimintaympäristöissä on johdettava eri tavoin. Aina johtamisen päämääränä on kuitenkin saavuttaa yhteinen tavoite mahdollisimman tehokkaasti, olemassa olevien ja asetettujen reunaehtojen puitteissa.

Tavanomaisessa toimintaympäristössä johtaja voi keskittyä esteiden poistamiseen ja sparraamiseen. Kriisitilanteessa on johdettava edestä omalla esimerkillä sekä lyhyillä, yksiselitteisillä ja selkeillä viesteillä tai tehtävänannoilla. Vasta akuutin kriisivaiheen jälkeen pohditaan, mitä tapahtui, miten toimittiin, missä onnistuttiin ja mitä kannattaa jatkossa tehdä toisin. 

Kriisi parantaa yhteisön koheesiota ja lisää sisäistä luottamusta, jos sen aiheuttaja on ulkopuolinen. Kriisistä selviämisen edellytyksenä on kuitenkin luottamuksen rakentaminen jo ennen siihen joutumista. Luottamus on lujimmillaan silloin, kun alaiset ovat varmoja siitä, että esimies tukee, ja tekee huonossakin tilanteessa heidän kannaltaan parhaat ratkaisut tavoitteen saavuttamista vaarantamatta.

Nuorena upseerina kiteytin sen itselleni näin: muodollista pokkurointia tärkeämpää on se, että alaiset luottavat minuun niin paljon, että ovat valmiita täyttämään tinkimättä sellaisenkin antamani tehtävän, joka saattaa heidät ilmeiseen vaaraan. Se ei tarkoittanut, että olisin tinkinyt toimintaympäristöön kuuluneista muodollisuuksista.

Vastuun kantaminen on keskeisin johtajuuden mitta. Hyvä johtaja ottaa kontolleen aina vähintään osan alaisensa tekemästä virheestä. Esimiehellä on aina mahdollisuus johtamisellaan rajoittaa virheiden syntymistä. Ennen kaikkea esimiehellä on mahdollisuus luoda ilmapiiri, jossa virheitä ei tarvitse pelätä.

Esimiehen on toimittava kaksisuuntaisena suodattimena ja oltava valmis vastaanottamaan arvostelua eri suunnista ilman, että välittää sitä sellaisenaan eteenpäin. Ilman paineen ja epämukavuuden sietoa ei ole edellytyksiä toimia hyvänä johtajana.

Pääministeri Rinteen sekoilut Posti-kriisissä ja ulkoministeri Haaviston alokasmaisuus konsulipäällikkö Tuomisen asiassa edustavat huonoa johtamista. Kumpikaan tapaus ei lisää luottamusta ja kummassakin vastuun kantoi yksin alainen.

Aleksi Jäntti

Apulaispormestari, kaupunkiympäristön palvelualue

Tamperelainen 4.12.2019

Kategoriat: Ei kategoriaa

Aleksi JÄNTTI

Olen pitkälle kaljuuntunut yhteiskunnan moniottelija - ja ehdolla kevään kuntavaaleissa Tampereella. Minusta tuli koululainen vuonna 1981, ansiotyöläinen 1989, aviomies 1995, isä 1997, upseeri 1999 ja osa-aikapoliitikko 2005. Täyspäiväisenä poliitikkona, apulaispormestarina Tampereella, olen ollut vuodesta 2017. Työkokemus sekä julkisella sektorilla että elinkeinoelämässä auttaa suhteuttamaan asioita. Valmistuttuani maanpuolustuskorkeakoulusta upseeriksi työskentelin ensin virkamiehenä puolustusvoimissa. Sen jälkeen toimin yrittäjänä ja työllistäjänä. Myöhemmin yhteyspäällikkönä Suomalaisessa Barona-konsernissa ja pendelöin työpaikalle Tampereelta Helsinkiin. Kansainvälistä työkokemusta minulla on kriisinhallintatehtävistä Kosovosta. Kolmannen sektorin osaamiseni on syntynyt ensin jääkiekon parissa juniorimaalivahtien valmentajana KooVeessa ja Ilveksessä sekä myöhemmin Tampereen Voimistelijoiden puheenjohtajana. Unohtaa ei sovi myöskään vuonna 2007 alkanutta aktiivisuutta kokoomusyhdistysten hallituksissa. Tällä hetkellä toimin Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtajana. Olen myös Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen. Minulla on kolme lasta. Vanhin poikani syntyi vuonna 1997, tytär 1998 ja kuopus 2010. Silmää räpäyttämättä uskallan väittää tietäväni, millaista elämää neljäs sektori elää. Yksin saan aikaan kovin vähän, mutta porukalla häkellyttävän paljon.