Luin Aamulehdestä kirjoituksen, jossa rakennustarkastaja Eija Muttonen-Mattila esitti kaupunkikuvatoimikunnan kannanoton tamperalaiseen ravintolakulttuuriin nostaen silmätikuksi arvotaloihin sijoitetut ravintolat ja pubit, joita ei tosin ole montaa.

Yksinkertaistaen perustellusti hän esitti, että pubit alentavat arvotalojen, ja sitä myötä tamperelaisen city-kulttuurin, mainetta kiusaten samalla talojen asukkaita. Ratkaisuna tarkastaja toimikuntineen tarjosi pubien siirtämistä arvorakennuksista toimistotaloihin, joita ei Tampereen keskustassa hyvillä kauppapaikoilla liikaa sijaitse.

Esimerkiksi Rautatieläisten talossa sijaitsevaa Ale Pupia kuvaittiin arveluttavaksi. Voisiko olla, että arveluttavuus tuplaantui viime viikkoisen ampumisjupakan valossa? Toinen kritiikin kohteeksi nostettu tila on Commercen kulman McDonalds.

Muttonen-Mattilan mukaan arvotaloissa saa harjoittaa bisnestä, mikäli se tehdään tyylikkäästi. Mikä tekee Ale Pupin ja McDonaldsin toiminnasta tyylitöntä verrattuna Hämeenkadulla sijaitseviin muihin ravintoloihin tai yökerhoihin Coyotesta Hesburgeriin, Siilinkarista Teerenpeliin, Hällästä Rotwalliin ja Gloriasta Kotibaariin? Onko bisnes silloin tyylikästä, kun asiakkaat eivät nauti alkolia, tai kuten McDonaldsin tapauksessa, eivät nauti ruokaansa äänekkäästi iloiten aamuyön tunteina baari-illan jälkeen? Vai onko tyylikäs bisnes sitä, että liiketila näyttää kivalta sekä sisältä että ulkoa? McDonalds’in kansainvälistä yritysilmettä eivät yksittäisen rakennustarkastajan tai -toimikunnan päättäjät pysty muuttamaan. Ei Ale Pupin uusittu visuaalinen ulkomuoto nyt niin ruma ole. Nämähän ovat makuasioita. Toiselle epämääräinen on toiselle hyvinkin selkeä. Sama pätee kauneuteen ja rumuuteen.

Modernin, monipuolisen ja elämää rikastuttavan kaupunkikulttuurin kehittymisen ehto ovat virikkeellisyys, hyvät kulkuyhteydet ja houkutteleva sijainti. Ajan kuluttamiseen, rentoutumiseen ja ihmisten tapaamiseen sopivien paikkojen luominen ja ylläpito kuuluvat city-kulttuuriin. Arvotalosta ei tee arvokasta tyhjyys ja pimeinä seisovat liikekiinteistöt, eivätkä ne fine dining -ravintolat, jotka sulkevat ovensa myöhäisillasta ja joille ei kuitenkaan riitä asiakkiata Tampereen kokoisessa kaupungissa. Eikö arvotalosta tule juuri silloin arvoton, kun kukaan ei halua nähdä sitä tai hyödyntää sen tiloja? Kadulta katselua ja valokuvaustako varten rakennukset tulisi iltaisin ja öisin olla? Miksi tärkeät kohtaamispaikat pitäisi sulkea tai miksi niistä pitäisi tehdä ”hienompia” tai ”tyylikkäämpiä”, kun ne kelpaavat tamperelaisille ihan tällaisenaan? Ne yrityksent pärjäävät, joita kohderyhmä kannattaa ja haluaa.

Kuinka moni yrittäjä haluaa perustaa Commersen kulman McDonalds’in tai Ale Pupin tilalle liiketilansa jo pelkästään kustannusyistä? Soveltuvatko kyseiset tilat sijainniltaan ja ympäristöltään mille tahansa ”vähemmän epämääräiselle” bisnekselle, ja mitä se sitten olisi? Merkittävä osa manselaisista ei ole valmis luopumaan pubeistaan ja ravintoloistaan vain siksi, että ne pilaavat katukuvaa tai houkuttelevat ”arveluttavaa asiakkaita”. Onko rakennustarkastajan kohdalla sittenkin kyse ennakkoluuloista, jotka heijastuvat ammatillisen roolin kautta? Joidenkin mielestä tällainen yksinkertaistaminen ja yleistäminen elitismiä, jota harjoitetaan puhtaasti arvotalojen asukkaiden intresseistä.


Aleksi JÄNTTI

Olen pitkälle kaljuuntunut yhteiskunnan moniottelija - ja ehdolla kevään kuntavaaleissa Tampereella. Minusta tuli koululainen vuonna 1981, ansiotyöläinen 1989, aviomies 1995, isä 1997, upseeri 1999 ja osa-aikapoliitikko 2005. Täyspäiväisenä poliitikkona, apulaispormestarina Tampereella, olen ollut vuodesta 2017. Työkokemus sekä julkisella sektorilla että elinkeinoelämässä auttaa suhteuttamaan asioita. Valmistuttuani maanpuolustuskorkeakoulusta upseeriksi työskentelin ensin virkamiehenä puolustusvoimissa. Sen jälkeen toimin yrittäjänä ja työllistäjänä. Myöhemmin yhteyspäällikkönä Suomalaisessa Barona-konsernissa ja pendelöin työpaikalle Tampereelta Helsinkiin. Kansainvälistä työkokemusta minulla on kriisinhallintatehtävistä Kosovosta. Kolmannen sektorin osaamiseni on syntynyt ensin jääkiekon parissa juniorimaalivahtien valmentajana KooVeessa ja Ilveksessä sekä myöhemmin Tampereen Voimistelijoiden puheenjohtajana. Unohtaa ei sovi myöskään vuonna 2007 alkanutta aktiivisuutta kokoomusyhdistysten hallituksissa. Tällä hetkellä toimin Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtajana. Olen myös Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen. Minulla on kolme lasta. Vanhin poikani syntyi vuonna 1997, tytär 1998 ja kuopus 2010. Silmää räpäyttämättä uskallan väittää tietäväni, millaista elämää neljäs sektori elää. Yksin saan aikaan kovin vähän, mutta porukalla häkellyttävän paljon.

0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *