Kotisivujeni viikkokysymyksessä pohdittiin yleistä asevelvollisuutta. Liki 79 % oli yleisen asevelvollisuuden lakkauttamista vastaan ja reilut 20 % kannatti sitä.

Itse en hevillä luopuisi yleisestä asevelvollisuudesta. Asetan vertailuun ammattiarmeijan ja asevelvollisuusarmeijan enkä ota edellistä virkettä enempää kantaa valikoivaan asevelvollisuuteen. Vaikka voisin perustella näkemystäni sivutolkulla, keskityn vain kolmeen pointtiin: Puolustusvoimien tehtävään sekä nykyisen järjestelmän kustannustehokkuuteen ja laatuun.

Monissa Euroopan maissa armeijan tärkein tehtävä on sotilaallinen kriisinhallinta. Sen sijaan Puolustusvoimien tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Suomen. Ei pääkaupunkiseudun tai Etelä-Suomen. Karttaan katsomalla tai Euroopan maiden pinta-aloja vertailemalla voi todeta, että maa-, ilma- ja merialueet huomioiden tehtävä ei onnistu muutamalla kymmenellätuhannella miehellä. Ei, vaikka ne olisi huippuunsa varusteltu. Samalla vilkaisulla voi todeta, että meillä on EU:n ulkorajaa 1313 kilometriä! ”Maantieteelle emme voi mitään.” sanoi jo Paasikivikin.

Nykyinen puolustusbudjetti riittäisi alle 20 000 sotilaan ammattiarmeijan pyörittämiseen. Tällä hetkellä ammattisotilaita on noin 8 500. Ammattiarmeija, johon kuuluu 60 000 sotilasta, edellyttäisi henkilöstömenoihin noin 1,5 miljardin euron lisäyksen. Sen seurauksena pelkät henkilöstömenot vastaisivat nykyistä puolustusbudjettia. Kaiken kukkuraksi 60 000 miehen armeija ei olisi riittävä koko maan puolustukseen. Vetäisitkö viivan Lappeenrannasta Rovaniemelle, Joensuusta Ouluun vai peräti Kotkasta Vaasaan? Tällä hetkellä sodan ajan joukkojemme vahvuus on 350 000 taistelijaa.

Palvelin Nato-johtoisessa KFOR-operaatiossa Kosovossa vuosina 2007 – 2008. Pääsin vertailemaan hyvin johdetun asevelvollisuusarmeijan ja ammattiarmeijan eroja. Taisteluosastoomme kuului joukkoja Suomesta, Ruotsista, Irlannista, Tsekistä ja Slovakiasta. Suomen ja Ruotsin komppaniat muodostuivat pääosin reserviläisistä, mutta muilla mailla oli ammattiarmeijat. Rumasti sanottuna ammattiarmeijan jääkäreillä ei olisi paikkaa, jos armeijaa ja/tai vankilaa ei olisi olemassa. Sen sijaan moni asevelvollisuusarmeijan rivimies kykenisi helposti johtamaan ryhmää – joku jopa joukkuetta. Laaja, hyvin koulutettu reservi antaa mahdollisuuden valita. Tämä ei päde pelkästään rauhanturvaoperaatioihin. Kaikkia asevelvollisuuden suorittaneita ei sijoiteta sodan ajan joukkoihin.

Riippumatta siitä, onko Suomi tulevaisuudessa sotilaallisesti liittoutumaton vai ei, yleinen asevelvollisuus on säilytettävä. Suomea ei ole puolustanut eikä tule puolustamaan kukaan muu kuin suomalainen itse. Ja Suomi on puolustamisen arvoinen maa.


Aleksi JÄNTTI

Olen pitkälle kaljuuntunut yhteiskunnan moniottelija - ja ehdolla kevään kuntavaaleissa Tampereella. Minusta tuli koululainen vuonna 1981, ansiotyöläinen 1989, aviomies 1995, isä 1997, upseeri 1999 ja osa-aikapoliitikko 2005. Täyspäiväisenä poliitikkona, apulaispormestarina Tampereella, olen ollut vuodesta 2017. Työkokemus sekä julkisella sektorilla että elinkeinoelämässä auttaa suhteuttamaan asioita. Valmistuttuani maanpuolustuskorkeakoulusta upseeriksi työskentelin ensin virkamiehenä puolustusvoimissa. Sen jälkeen toimin yrittäjänä ja työllistäjänä. Myöhemmin yhteyspäällikkönä Suomalaisessa Barona-konsernissa ja pendelöin työpaikalle Tampereelta Helsinkiin. Kansainvälistä työkokemusta minulla on kriisinhallintatehtävistä Kosovosta. Kolmannen sektorin osaamiseni on syntynyt ensin jääkiekon parissa juniorimaalivahtien valmentajana KooVeessa ja Ilveksessä sekä myöhemmin Tampereen Voimistelijoiden puheenjohtajana. Unohtaa ei sovi myöskään vuonna 2007 alkanutta aktiivisuutta kokoomusyhdistysten hallituksissa. Tällä hetkellä toimin Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtajana. Olen myös Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen. Minulla on kolme lasta. Vanhin poikani syntyi vuonna 1997, tytär 1998 ja kuopus 2010. Silmää räpäyttämättä uskallan väittää tietäväni, millaista elämää neljäs sektori elää. Yksin saan aikaan kovin vähän, mutta porukalla häkellyttävän paljon.