Olen Aleksi Jäntti, kolmen lapsen isä, yrittäjä ja Puolustusvoimien vakinaisesta palveluksesta vuoden 2007 alussa eronnut kapteeni. Irtisanouduin, sillä Suomen laki ei salli sotilasviran haltijan olevan edes ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Erotessani olin tietoinen, ettei minulla ollut mahdollisuutta palata virkaani. Päätin panostaa vahvasti osallistumiseeni politiikassa.

Ensimmäiset eduskuntavaalini johtivat huikeaan tulokseen. Sain kevään 2007 vaaleissa 3085 ääntä, mikä ei aivan tuonut paikkaa Arkadianmäellä, mutta on ensikertalaiselle erinomainen saavutus. Vuonna 2011 sain 3447 ääntä, mikä sekin oli kelpo suoritus.

Lapsuuteni Turussa, Perhossa, Oulunsalossa ja Kangasalla

Synnyin vanhempieni opiskelukaupungissa Turussa. Isäni jatko-opintojen ja töiden perässä matkani jatkui Perhoon ja Oulunsaloon. Lopulta päädyimme Pohjanmaan kautta Kangasalle vuonna 1981. Mikäli kauempana kotoa joku kysyy, mistä olen kotoisin, vastaan ylimalkaan Pirkanmaalta. Tosiasiassa asun Lempäälässä, Tampereen kyljessä, mikä sopii minulle ja perheelleni mainiosti.

Kasvoin Kangasalla monilapsisen perheen toiseksi vanhimpana lapsena ja vanhimpana poikana. Kasvuympäristöni oli turvallinen, virikkeinen ja kannustava, kiitos vanhempieni. Olin jo pienenä erittäin omatoiminen. Opin ottamaan muut huomioon, kantamaan vastuuta sekä järjestämään ohjelmaa niin sisaruksilleni kuin naapuruston kaveripiirille.

Vaimo ja lapset

Tapasin vaimoni lukiossa. Menimme naimisiin syksyllä 1995 ollessani Kadettikoulussa. Esikoispoikamme syntyi kesällä 1997 ja hänen pikkusiskonsa heti perään syksyllä 1998. Kahden ensimmäisen lapsen hoidosta ja opiskelun päällekkäisyydestä raskaamman taakan kantoi vaimo mutta en minäkään laakereillani levännyt.

Kolmas lapsemme syntyi pitkäperjantaina 2010. Vaimoni palattua äitiyslomalta opettajan työhön vuoden 2011 alussa, minulla oli ilo viettää tammikuu kotona yhdessä nuorimman poikani kanssa.

“Elämä on osa jääkiekkoa”

Liikkuminen on aina ollut osa elämääni. Lukio jäi jääkiekon ja kavereiden varjoon mutta ylioppilaaksi kirjoitin onnistuneesti. Myöhemmin nostatin vaimoni hiuksia ”elämä on osa jääkiekkoa” –asenteella. Liikunnasta en ole koskaan luopunut ja jääkiekkokin on nykyään vain osa elämää.

Toimin muutamia vuosia jääkiekon parissa maalivahtivalmentajana poikani sytyttyä tolppien väliin. Tällä hetkellä olen lähinnä henkinen valmentaja ja kehittymisen sivusta seuraaja. Tyttäreni valitsi lajikseen telinevoimistelun ja on menestynyt siinä erinomaisesti. Jos keho ja motivaatio kestävät ankaran rääkin, 20-24 viikkotunnin harjoittelu saattaa kantaa lähivuosina hedelmää ja tuo menestystä ainakin kansallisissa kilpailuissa. Sinne on kuitenkin pitkä matka.

Sotilasuralle ja politiikkaan

Kadettikoulu opetti nöyryyttä ja johtajuutta sekä vahvisti esimiesten ja vanhempien ihmisten kunnioitusta. Sotilasurallani opetin nuoremmille sotilaille, että kestävän menestyjän tärkeimpiä ominaisuuksia on nöyryys: on oltava nöyrä mutta ei saa nöyristellä.

Alle kouluikäisenä vietin paljon aikaani mummolassa Äänekoskella. Tapanani oli selailla Åke-papan talvi- ja jatkosodasta kertovaa tietokirjaa kuvatekstejä lukien. Noista ajoista lähtien olen katsonut kunnioitusta tuntien isovanhempiani eli tätä sodan käynyttä ja Suomen jälleen rakentanutta sukupolvea. Myös isäni on reserviupseeri. Äidilleni sotilasammattini ei ollut pelkästään iloinen yllätys. Tiedän vuoden 2008 joulun tienoilla kuolleen äitini olleen kuitenkin ylpeä minusta.

Työ upseerina

Kävin Kadettikoulun aikana, jolloin syväjohtaminen teki tuloaan Puolustusvoimiin. Pidän syväjohtamisen kulmakiviä eli ammattitaitoa, luottamuksen rakentamista, ihmisten yksilöllistä kohtaamista ja inspiroivaa tapaa motivoida ohjenuorina elämän muillakin osa-alueilla. Muodollista pokkurointia tärkeämpänä olen pitänyt alaisteni osoittamaa luottamusta minuun. Luottamusta, joka on niin vahva, että hän on valmis täyttämään tinkimättä sellaisenkin antamani tehtävän, joka saattaa hänet ilmeiseen vaaraan. Inhoan tittelin taakse piiloutumista. Mielestäni ratkaisut on kyettävä perustelemaan ja niistä on oltava valmis keskustelemaan.

Puolustusvoimissa

Valmistuin upseeriksi ilmatorjuntalinjalta 1. kesäkuuta vuonna 1999 ja aloitin työt Panssariprikaatissa. Ensimmäiset vuodet toimin opetusupseerina ja tehtäväni koostuivat varusmieskoulutuksen käytännön työstä. Kun minut siirrettiin varapäällikön tehtävään, hallinnon osuus kasvoi. Aktiiviurani kolme viimeistä vuotta toimin yksikön päällikkönä ensin Panssari-ilmatorjuntapatterissa vuoden 2004 alusta ja myöhemmin Satakunnan Lennoston Tukikohtakomppaniassa kesästä 2005 vuoden 2007 alkuun.

Päällikkönä vastasin koko yksikön toiminnasta. Suunnittelin ja johdin tärkeimmät koulutustapahtumat ja sotaharjoitukset, kiertelin palavereissa kuuntelemassa esimiesten ja alaisten haukut sekä pähkin sotilasoikeudenhoidon kiemuroita ja määräsin kurinpitoesimiehenä rangaistukset. Ennen kaikkea olin luomassa erinomaista työilmapiiriä ja sen kautta erinomaisia koulutustuloksia. Oi niitä aikoja!

Vuoden 2007 tuoma suuri muutos

Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen minulla ei ollut sotilasvirkaa eikä kansanedustajan valtakirjaa. Eikä muuten ole vieläkään. Onneksi minulla oli työkokemusta, avoin mieli, perheen tuki sekä rohkeutta hyödyntää reserviläisen mahdollisuus lähteä rauhanturvatehtävään. Vuoden 2007 vaalipäivän jälkeisenä aamuna soitin Pääesikuntaan selvittääkseni mahdollisuuteni päästä kansainvälisiin työtehtäviin. Ilmoitin olevani valmis lähtemään mihin tahansa maapallon kolkkaan lyhyellä varoitusajalla. Suuntasin toukokuussa vuona 2007 Kosovoon. Tavoitteinani oli hankkia perheelleni elanto, itselleni kansainvälistä työkokemusta ja parantaa siinä ohessa englanninkielen taitoani. Saavutin kaikki päämäärät.

NATO-johtoisessa KFOR-operaatiossa olin aluksi monikansallisen taisteluosaston G5-toimistossa. Sattumien kautta toimin ensimmäiset kaksi kuukautta osastopäällikkönä ja myöhemmin osastoesiupseerina. Toimistoni vastasi taisteluosaston pitkän tähtäimen operatiivisesta suunnittelusta. Olin alun perin suunnitellut työskenteleväni Kosovossa puolisen vuotta. Viimeisellä Suomen lomallani sain soiton, jossa tiedusteltiin halukkuuttani jäädä vielä kuudeksi kuukaudeksi. Tällä kertaa suomalaisen A-komppanian varapäälliköksi. Keskusteltuani asiasta vaimon kanssa ja tehtyämme tilanteen arvion lupasin ottaa tehtävän vastaan. Ei kaduta.

Varapäällikön tehtävä avasi silmät rauhanturvatyöhön kentällä partioivien näkökulmasta. Olin jälleen kahden tulen välissä, kun esimiehien teoriaa yritettiin toisinaan soveltaa käytäntöön puoliväkisin. Siitä saisi ainekset moneen mielenkiintoiseen tarinaan. Lue aiheesta lisää tästä blogijutustani.

Kriisejä ja politiikkaa

Työelämään siirtyminen, oman talon suunnittelu ja rakentaminen yksin sekä omakotiasujan lainakuorma osoittivat, kuinka helppoa opiskeluaika oli kuitenkin ollut. Myönnetään, aika on saattanut kullata muistot. Vanheneminen toi mukanaan kolmenkympin kriisin. En tiedä, iskikö se ennen vai jälkeen vuoden 2002 Suuren Seikkailun, mutta oireet olivat pahimmillaan paljon vuoden 2002 jälkeen.

Kolmenkympin kriisi vahvisti positiivista kunnianhimoani ja päämäärätietoisuuttani. Arvostan asialle omistautumista ja pyyteetöntä puurtamista, vaikka en itsekään aina kykene siihen. Nykyään näen jokaisessa pettymyksessä, kriisissä ja epäonnistumisessa uuden alun ja mahdollisuuden. Niin myös nyt vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen.

Kiinnostukseni kunnallispolitiikkaa kohtaan virisi, kun vanhimmat lapseni lähestyivät kouluikää. Halusin vaikuttaa kotikuntani asioihin ja lasteni tulevaisuuteen. Kun minua ensimmäistä kertaa pyydettiin Kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2004 kunnallisvaaleihin, minulla oli vastaus valmiina: lupaan lähteä tältä istumalta.

Poliittinen ura: lyhyt mutta kirkas

Pääsin ensimmäisellä kerralla läpi ja sain itsellenikin yllätyksenä erittäin vastuullisen tehtävän. Aloitin sivistyslautakunnan puheenjohtajana ja päätin valtuustokauden kaavoitusjaoston puheenjohtajana. Kokemukset kunnallispolitiikassa nostivat esiin tunteen, että suoraselkäiselle toiminnalle on kysyntää myös valtakunnan tasolla. Niinpä päätin lähteä kansanedustajaehdokkaaksi.

Tällä hetkellä olen kunnanhallituksen jäsen ja Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lempäälässä. Lisäksi olen muunmuassa Pirkanmaan Kokoomus ry:n ja Lempäälän Kokoomus ry:n hallituksen jäsen.

Lapsena nikkaroin paljon ja upseeriuran alkuvaiheissa aloin harjaannuttaa rakennusalan taitojani. Rakensin yksin perheelleni kivitalon maan tiivistämisestä listojen asennukseen. Olen ylpeä saavutuksestani, vaikka projekti tuntui alusta asti kunnianhimoiselta. En ollut koskaan aiemmin muurannut mutta tiesin, että työkalut pysyvät kädessä. Työ tekijäänsä opettaa.

Palattuani rauhanturvatehtävistä katselin ympärilleni, tein hieman rakennustöitä ja lopulta  värittömien vaiheiden jälkeen päätin perustaa rakennusliikkeen kahden kaverini kanssa. Mikäli vaatimattomuus ei kuuluisi paheisiini, sanoisin olevani toimitusjohtaja. Tosiasiassa olen työskennellyt lähes päivittäin joko vasara tai muurarinkauha kädessäni.

Lopuksi

Minussa on kehittymisvaraa koko loppuelämäkseni. Uskon kuitenkin, että äidinkielen opettajaäidin ja oikeuslääkäri-isän perimä, järkevä kasvatus sekä ympäristötekijät ovat muovanneet minusta oikeudenmukaisen, määrätietoisen ja vastuullisen johtajan. Kadettilupauksen mukaisesti: ”Lupaan uhrata työni ja elämäni Isänmaalle; Ajatuksieni ja tekojeni kannustimet ja tavoitteet olkoot aina ylevät ja jalot. En karta työtä, en taistelua, en kärsimyksiä, en kuolemaa tämän lupauksen lunastamiseksi. Auttakoon Jumala minua olemaan kestävä kunnian tiellä.”

Iso kiitos!

Minuun luotti vuoden 2007 eduskuntavaaleissa 3085 äänestäjää ja nyt 3447. Kiitos kaikille minua tukeneille ja kannustaneille avustanne. Yhdessä onnistuimme!