Isä, upseeri, yrittäjä ja poliitikko – vaikea yhtälö

Lapsuudessa Pohjanmaan kautta Pirkanmaalle

Synnyin vanhempieni opiskelukaupungissa Turussa. Isäni jatko-opintojen ja töiden perässä matkani jatkui Perhoon ja Oulunsaloon. Lopulta päädyimme Pohjanmaan kautta Kangasalle vuonna 1981. Mikäli kauempana kotoa joku on kysynyt, mistä olen kotoisin, olen aina vastannut ylimalkaan, että Tampereelta. Tosiasiassa olen asunut valtaosan elämästäni ympäristökunnissa. Kangasalan (1981 ‒ 1995) ohella Lempäälässä (1999 ‒ 2011), eikä Tamperekaan (2011 -) huono ole. Paremmaksi tehdään.

Isän kanssa perätuhdolla Keiteleellä 1980-luvun alkupuolella.

Kasvoin Kangasalla monilapsisen perheen toiseksi vanhimpana lapsena ja vanhimpana poikana. Kasvuympäristöni oli turvallinen, virikkeinen ja kannustava. Olin jo pienenä erittäin omatoiminen. Opin ottamaan muut huomioon, kantamaan vastuuta sekä järjestämään ohjelmaa niin sisaruksilleni kuin naapuruston kaveripiirille.

Perhe

Tapasin vaimoni lukiossa. Menimme naimisiin syksyllä 1995 ollessani kadettikoulussa. Esikoispoikamme syntyi kesällä 1997 ja hänen pikkusiskonsa heti perään syksyllä 1998. Kahden ensimmäisen lapsen hoidosta ja opiskelun päällekkäisyydestä raskaamman taakan kantoi vaimo, mutta en minäkään laakereillani levännyt.

Nuorin poikani (saapumiserää 2010) rinkassa Riisitunturilla.

Kolmas lapsemme syntyi pitkäperjantaina 2010. Vaimoni palattua äitiyslomalta luokanopettajan työhönsä vuoden 2011 alussa minulla oli ilo viettää isäkuukausi kotona yhdessä nuorimman poikani kanssa.

”Elämä on osa jääkiekkoa”

Liikkuminen on aina ollut osa elämääni. Lukio jäi jääkiekon ja kavereiden kanssa puuhastelun varjoon, mutta ylioppilaaksi sentään kirjoitin. Myöhemmin nostatin vaimoni hiuksia ”elämä on osa jääkiekkoa” -asenteella. Liikunnasta en ole koskaan luopunut, ja jääkiekkokin on nykyään vain osa elämää.

Vanhimman pojan (-97) ja tyttären (-98) kanssa Näsijärvellä, 2002.

Toimin useampia vuosia jääkiekon seuratyössä KooVeessa ja Ilveksessä mm. maalivahtivalmentajana poikani sytyttyä tolppien väliin. Tyttäreni valitsi lajikseen telinevoimistelun ja menestyi siinä erinomaisesti. Lukuisat loukkaantumiset ja lukion aloittaminen IB-linjalla kypsyttivät lopettamispäätöksen syksyllä 2014. Tilalle tulivat koiraharrastukset ja kuntoa ylläpitävä liikunta. Voimistelu vei minutkin osittain mukanaan, sillä olen toiminut vuoden 2014 alusta lukien Tampereen Voimistelijoiden puheenjohtajana.

On oltava nöyrä, mutta ei saa nöyristellä

Kadettikoulu opetti nöyryyttä ja johtajuutta sekä vahvisti esimiesten ja vanhempien ihmisten kunnioitusta. Aktiiviupseerina opetin nuoremmille sotilaille, että kestävän menestyjän yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on nöyryys: on oltava nöyrä, mutta ei saa nöyristellä.

Vieraillessani alle kouluikäisenä mummolassa Äänekoskella tapanani oli selailla Åke-papan talvi- ja jatkosodasta kertovaa tietokirjaa kuvatekstejä lukien. Noista ajoista lähtien olen katsonut kunnioitusta tuntien isovanhempiani, sodan käynyttä ja Suomen jälleenrakentanutta sukupolvea. Isäni on reserviupseeri, mutta äidilleni sotilasammattini ei ollut pelkästään iloinen yllätys. Luulen vuoden 2008 joulun tienoilla kuolleen äitini olleen kuitenkin ylpeä minusta.

Ratkaisut on kyettävä perustelemaan

Kirkasotsainen yliluutnantti, 1999

Kävin kadettikoulun aikana, jolloin syväjohtaminen teki tuloaan puolustusvoimiin. Pidän syväjohtamisen kulmakiviä eli (ammattitaitoa sekä) luottamuksen rakentamista, ihmisten yksilöllistä kohtaamista, älyllistä stimulointia ja inspiroivaa tapaa motivoida ohjenuorana elämän muillakin osa-alueilla. Muodollista pokkurointia tärkeämpänä olen pitänyt alaisteni osoittamaa luottamusta minuun. Luottamusta, joka on niin vahva, että he ovat valmiita täyttämään tinkimättä sellaisenkin antamani tehtävän, joka saattaa heidät ilmeiseen vaaraan. Inhoan tittelin taakse piiloutumista. Mielestäni ratkaisut on kyettävä perustelemaan ja niistä on oltava valmis keskustelemaan.

Politiikka päätti upseerin uran

Valmistuin upseeriksi ilmatorjuntalinjalta 1. kesäkuuta vuonna 1999 ja aloitin työt Panssariprikaatissa. Ensimmäiset vuodet toimin opetusupseerina, ja tehtäväni koostuivat varusmieskoulutuksen käytännön töistä. Kun minut siirrettiin varapäällikön tehtävään, hallinnon osuus kasvoi. Aktiiviurani kolme viimeistä vuotta toimin yksikön päällikkönä ensin Panssari-ilmatorjuntapatterissa vuoden 2004 alusta ja myöhemmin Satakunnan Lennoston Tukikohtakomppaniassa Pirkkalassa kesästä 2005 vuoden 2007 alkuun.

Päällikkönä vastasin koko yksikön toiminnasta. Suunnittelin ja johdin tärkeimmät koulutustapahtumat ja sotaharjoitukset, kiertelin palavereissa kuuntelemassa esimiesten ja alaisten haukut. Pähkin sotilasoikeudenhoidon kiemuroita ja määräsin kurinpitoesimiehenä rangaistukset. Ennen kaikkea olin luomassa avointa työilmapiiriä ja sen kautta erinomaisia koulutustuloksia. Oi niitä aikoja!

Vuoden 2007 mullistus

Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen minulla ei ollut sotilasvirkaa eikä kansanedustajan valtakirjaa – eikä ole vieläkään. Onneksi minulla oli työkokemusta, avoin mieli, perheen tuki sekä siviilirohkeutta hyödyntää reserviläisen mahdollisuus lähteä kriisinhallintatehtävään. Vuoden 2007 vaalipäivän jälkeisenä aamuna soitin pääesikuntaan selvittääkseni mahdollisuutta päästä kansainvälisiin työtehtäviin. Ilmoitin olevani valmis lähtemään mihin tahansa maapallon kolkkaan lyhyellä varoitusajalla. Niinpä suuntasin toukokuussa 2007 Kosovoon. Tavoitteinani oli hankkia perheelle elanto, itselle kansainvälistä työkokemusta ja parantaa siinä ohessa englannin kielen taitoa. Saavutin kaikki päämäärät.

Lohtaja

Kokelas Mattsson johtaa ilmatorjuntapatteri 61:n tulta päällikön valvoan silmän alla Lohtajalla 2005.

NATO-johtoisessa KFOR-operaatiossa olin aluksi monikansallisen taisteluosaston G5-toimistossa. Sattumien kautta toimin ensimmäiset kaksi kuukautta toimistopäällikkönä ja myöhemmin osastoesiupseerina. Toimistoni vastasi taisteluosaston pitkän tähtäimen operatiivisesta suunnittelusta. Olin alun perin suunnitellut työskenteleväni Kosovossa puolisen vuotta. Viimeisellä Suomen lomallani sain soiton, jossa tiedusteltiin halukkuuttani jäädä vielä kuudeksi kuukaudeksi. Tällä kertaa suomalaisen A-komppanian varapäälliköksi. Keskusteltuani asiasta vaimon kanssa ja arvioituamme tilanteen lupasin ottaa tehtävän vastaan. Ei kaduta.

Varapäällikön tehtävä avasi silmät rauhanturvatyöhön kentällä partioivien näkökulmasta. Olin jälleen ”kahden tulen välissä”, kun esimiesten teoriakäärmettä yritettiin ajoittain ajaa väkisin käytännön pyssyyn. Siitä saisi ainekset moneen mielenkiintoiseen tarinaan.

 

Kriiseissä ja takaiskuissa on uuden nousun siemen

Työelämään siirtyminen, oman talon suunnittelu ja yksin rakentaminen sekä omakotiasujan lainakuorma osoittivat, kuinka helppoa opiskeluaika oli lopulta ollut. Myönnän, että aika on saattanut kullata muistot. Vanheneminen toi mukanaan kolmenkympin kriisin. En tiedä, iskikö se ennen vai jälkeen MTV3:lla esitettyä vuoden 2002 Suurta Seikkailua, johon osallistuin, mutta oireet olivat pahimmillaan paljon sen jälkeen.

Talo omin pikku kätösin, 2001. Vain hyvälle perustalle kannattaa rakentaa.

Kolmenkympin kriisi vahvisti positiivista kunnianhimoani ja päämäärätietoisuuttani. Arvostan asialle omistautumista ja pyyteetöntä puurtamista, vaikka en itsekään aina kykene niihin. Nykyään näen jokaisessa pettymyksessä, kriisissä ja epäonnistumisessa uuden alun ja mahdollisuuden. Niin myös vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen.

 

Kroatia

Rijeka, Kroatia 2008

Yrittäjäksi

Lapsena nikkaroin paljon ja upseerin uran alkuvaiheissa aloin harjaannuttaa rakennusalan taitojani. Rakensin yksin perheelleni kivitalon maan tiivistämisestä listojen asennukseen. En ollut koskaan aiemmin muurannut, mutta lapsuuden ja nuoruuden kokemusten perusteella tiesin, että työkalut pysyvät kädessä. Työ opettaa.

Palattuani rauhanturvatehtävistä katselin ympärilleni, tein hieman rakennustöitä, ja lopulta värittömien vaiheiden jälkeen perustin rakennusalan yrityksen kahden kaverini kanssa. Suoritin yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon 2013, mutta pelkän hallinnoinnin ja johtamisen sijaan olen työskennellyt lähes päivittäin joko vasara, muurarinkauha tai laattaleikkuri kädessäni. Toimiminen mikroyrittäjänä kilpaillulla ja suhdanneherkällä alalla on tehnyt yrittäjän arjen pelottavan tutuksi. Toteankin, että virkamiehellä on pienet murheet.

Vorsan (paikkakunta josta FoPS tulee) turnausta seuraamassa 2010.

Elämä on oppimista

Minussa on kehittymisvaraa koko loppuelämäkseni. Uskon kuitenkin, että äidinkielenopettajan ja oikeuslääkärin perimä, järkevä kasvatus sekä ympäristötekijät ovat muovanneet minusta oikeudenmukaisen, määrätietoisen ja vastuullisen johtajan. Kadettilupauksen mukaisesti: ”Lupaan uhrata työni ja elämäni Isänmaalle; Ajatuksieni ja tekojeni kannustimet ja tavoitteet olkoot aina ylevät ja jalot. En karta työtä, en taistelua, en kärsimyksiä, en kuolemaa tämän lupauksen lunastamiseksi. Auttakoon Jumala minua olemaan kestävä kunnian tiellä.”

 

Palaa etusivulle