Turusta Pohjanmaan kautta Pirkanmaalle
Äitini on kotoisin Raumalta ja Isäni Äänekoskelta. Minä synnyin vanhempieni opiskelukaupungissa Turussa 1974. Isäni töiden perässä matka jatkui puolivuotiaana ensin Perhoon ja myöhemmin vanhempieni jatko-opintojen myötä Oulunsaloon. Lopulta kierros Pohjanmaan kautta päätyi Kangasalle pari viikkoa ennen, kuin aloitin peruskoulutaipaleeni vuonna 1981.
Mikäli olen ollut kauempana kotoa ja joku on kysynyt, mistä olen kotoisin, olen vastannut ylimalkaan, että Tampereelta. Tosiasiassa olen asunut valtaosan elämästäni ympäristökunnissa. Kangasalan (1981 ‒ 1995) ohella Lempäälässä (1999 ‒ 2011). Tampereelle tulin lasten harrastusten perässä kesällä 2011.
Kasvoin Kangasalla monilapsisen perheen toiseksi vanhimpana lapsena ja vanhimpana poikana. Kasvuympäristöni oli turvallinen, virikkeinen ja kannustava. Olin jo pienenä erittäin omatoiminen ja toimelias. Opin ottamaan muut huomioon, kantamaan vastuuta sekä järjestämään ohjelmaa niin sisaruksilleni kuin naapuruston kaveripiirille.
Perhe
Tapasin vaimoni lukiossa. Menimme naimisiin syksyllä 1995 ollessani kadettikoulussa. Esikoispoikamme syntyi asuessamme Helsingissä kesällä 1997 ja hänen pikkusiskonsa heti perään syksyllä 1998. Kahden ensimmäisen lapsen hoidosta ja opiskelumme päällekkäisyydestä raskaamman taakan kantoi vaimo, mutta minäkään en levännyt laakereillani. Kolmas lapsemme syntyi pitkäperjantaina 2010.
Liikkuminen on aina ollut osa elämääni. Lukio jäi jääkiekon ja kavereiden kanssa puuhastelun varjoon, mutta ylioppilaaksi sentään kirjoitin. Myöhemmin nostatin vaimoni hiuksia ”elämä on osa jääkiekkoa” -asenteella. Liikunnasta en ole koskaan luopunut, ja jääkiekkokin on nykyään vain osa elämää.
Toimin useampia vuosia jääkiekon seuratyössä KooVeessa ja Ilveksessä mm. maalivahtivalmentajana poikani sytyttyä tolppien väliin. Tyttäreni valitsi lajikseen telinevoimistelun ja menestyi siinä erinomaisesti. Lukuisat loukkaantumiset ja lukion aloittaminen IB-linjalla kypsyttivät lopettamispäätöksen syksyllä 2014. Tilalle tulivat koiraharrastukset ja kuntoa ylläpitävä liikunta. Voimistelu vei minutkin osittain mukanaan, sillä toimin 2013 – 2017 Tampereen Voimistelijoiden puheenjohtajana. Esikoisen kanssa olen jatkanut jääkiekkoa harrastetasolla näihin päiviin saakka.
Vanhimmat lapseni ovat muuttaneet jo omilleen. Esikoinen opiskeli putkimieheksi ja toimii nyt koulutustaan vastaavassa työssä vientiyrityksessä. Työ vie häntä siis myös ulkomaille asennustöihin. Tytär asuu Seinäjoella poikaystävänsä kanssa, mutta opiskelee Tampereen yliopistossa tuotantotaloutta parin materiaalitekniikan opintojen parissa vietetyn vuoden jälkeen. Nuorimmainen sivistää itseään alakoulussa jääkiekkoa ja pesäpalloa harrastaen. Aikaa kuluu myös e-urheilun, pyöräilyn ja frisbeegolfin parissa.
Ratkaisut on kyettävä perustelemaan
Vieraillessani alle kouluikäisenä mummolassa Äänekoskella tapanani oli selailla Åke-papan talvi- ja jatkosodasta kertovaa tietokirjaa kuvatekstejä lukien. Noista ajoista lähtien olen ollut kiinnostunut sotahistoriasta, kansainväliestä politiikasta sekä katsonut kunnioitusta tuntien isovanhempiani, sodan käynyttä ja Suomen jälleenrakentanutta sukupolvea. Isäni on reserviupseeri, mutta äidilleni sotilasammattini ei ollut pelkästään iloinen yllätys. Luulen vuoden 2008 joulun tienoilla pitkän sairauden jälkeen kuolleen äitini kuitenkin olleen salaa ylpeä valittuani upseerin ammatin.
Kadettikoulu opetti nöyryyttä ja johtajuutta sekä vahvisti esimiesten ja vanhempien ihmisten kunnioitusta. Aktiiviupseerina opetin nuoremmille sotilaille, että kestävän menestyjän yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on nöyryys; on oltava nöyrä, mutta ei saa nöyristellä
Kävin kadettikoulun aikana, jolloin syväjohtaminen teki tuloaan puolustusvoimiin. Pidän syväjohtamisen kulmakiviä eli (ammattitaitoa sekä) luottamuksen rakentamista, ihmisten yksilöllistä kohtaamista, älyllistä stimulointia ja inspiroivaa tapaa motivoida ohjenuorana elämän muillakin osa-alueilla.
Muodollista pokkurointia tärkeämpänä olen pitänyt alaisteni osoittamaa luottamusta minuun. Luottamusta, joka on niin vahva, että he ovat valmiita täyttämään tinkimättä sellaisenkin antamani tehtävän, joka saattaa heidät ilmeiseen vaaraan. Inhoan tittelin taakse piiloutumista. Mielestäni ratkaisut on kyettävä perustelemaan ja niistä on oltava valmis keskustelemaan.
Aika aktiiviupseerina
Valmistuin upseeriksi Maanpuolustuskorkeakoulun ilmatorjuntalinjalta kesäkuussa 1999, ja aloitin työt Panssariprikaatissa. Ensimmäiset vuodet toimin opetusupseerina, ja tehtäväni koostuivat varusmieskoulutuksen käytännön töistä. Kun minut siirrettiin varapäällikön tehtävään, hallinnon osuus kasvoi. Aktiiviurani kolme viimeistä vuotta toimin yksikön päällikkönä ensin Panssari-ilmatorjuntapatterissa vuoden 2004 alusta ja myöhemmin Satakunnan Lennoston Tukikohtakomppaniassa Pirkkalassa kesästä 2005 vuoden 2007 alkuun.
Päällikkönä vastasin koko yksikön toiminnasta. Suunnittelin ja johdin tärkeimmät koulutustapahtumat ja sotaharjoitukset, kiertelin palavereissa kuuntelemassa esimiesten ja alaisten haukut. Pähkin sotilasoikeudenhoidon kiemuroita ja määräsin kurinpitoesimiehenä rangaistukset. Ennen kaikkea olin luomassa avointa työilmapiiriä ja sen kautta erinomaisia koulutustuloksia. Oi niitä aikoja!
Vuoden 2007 mullistus
Lainsäädäntömme takia jouduin eroamaan upseerin virasta, koska päätin osallistua 2007 eduskuntavaaleihin. Sain yli 3 000 ääntä, mutta se ei riittänyt läpimenoon. Vaalien jälkeen minulla ei siis ollut sotilasvirkaa eikä kansanedustajan valtakirjaa. Onneksi minulla oli työkokemusta, avoin mieli, perheen tuki sekä siviilirohkeutta hyödyntää reserviläisen mahdollisuutta lähteä kriisinhallintatehtäviin.
2007 vaalipäivän jälkeisenä aamuna soitin pääesikuntaan selvittääkseni mahdollisuutta päästä kansainvälisiin työtehtäviin. Ilmoitin olevani valmis lähtemään mihin tahansa maapallolla lyhyellä varoitusajalla. Niinpä suuntasin toukokuussa 2007 Kosovoon. Tavoitteinani oli hankkia perheelle elanto, itselle kansainvälistä työkokemusta ja parantaa siinä ohessa englannin kielen taitoani. Saavutin kaikki päämäärät.
NATO-johtoisessa KFOR-operaatiossa olin aluksi monikansallisen taisteluosaston G5-toimistossa. Sattumien kautta toimin ensimmäiset kaksi kuukautta toimistopäällikkönä ja myöhemmin osastoesiupseerina. Toimistoni vastasi taisteluosaston pitkän tähtäimen operatiivisesta suunnittelusta. Olin alunperin suunnitellut työskenteleväni Kosovossa puolisen vuotta. Viimeisellä Suomen lomallani sain soiton, jossa tiedusteltiin halukkuuttani jäädä vielä kuudeksi kuukaudeksi. Tällä kertaa suomalaisen A-komppanian varapäälliköksi. Lyhyen harkinnan jälkeen lupasin ottaa tehtävän vastaan. Se oli hyvä päätös.
Varapäällikön tehtävä avasi silmät rauhanturvatyöhön kentällä partioivien näkökulmasta. Olin jälleen ”kahden tulen välissä”, kun esimiesten teoriakäärmettä yritettiin ajoittain ajaa väkisin käytännön pyssyyn. Siitä saisi ainekset moneen mielenkiintoiseen tarinaan.
Kosovon jälkeen osallistumiseni konkreettiseen maanpuolustustyöhön on rajoittunut kertausharjoituksiin noin joka toinen vuosi sekä Vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen järjestämiin kursseihin satunnaisesti.
Yrittäjäksi
Lapsena nikkaroin paljon ja upseerin uran alkuvaiheissa aloin harjaannuttaa rakennusalan taitojani. Rakensin yksin perheelleni kivitalon maan tiivistämisestä listojen asennukseen. En ollut koskaan aiemmin muurannut, mutta lapsuuden ja nuoruuden kokemusten perusteella tiesin, että työkalut pysyvät kädessä. Työ opettaa.
Palattuani rauhanturvatehtävistä katselin ympärilleni, tein hieman rakennustöitä, ja lopulta värittömien vaiheiden jälkeen perustin rakennusalan yrityksen kahden kaverini kanssa. Suoritin yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon 2013, mutta pelkän hallinnoinnin ja johtamisen sijaan työskentelin lähes päivittäin joko vasara, muurarinkauha tai laattaleikkuri kädessäni. Toimiminen mikroyrittäjänä kilpaillulla ja suhdanneherkällä alalla teki yrittäjän arjen pelottavan tutuksi. Jokuset yöunet yrittäminen vei. Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että virkamiehellä oli pienet murheet.
Menestyvän konsernin imu oli ahmaista poliitikon, mutta kohtalo puuttui peliin
Yritystoiminnan epäonni sekä mahalasku eduskuntavaaleissa 2015 käänsi pääni. Ehdin tehdä sellaisen johtopäätöksen, että tavalleni toimia ei ole kysyntää politiikassa. Hakeuduin töihin suomalaiseen monialakonserniin Baronaan. Tiimini työskenteli Helsingissä, joten pendelöin sinne Tampereelta keskimäärin 3,75 päivänä viikossa. Maanantain kaupunginhallituksen kokoukset edellyttivät etätyöpäivää kotikaupungissa.
Baronassa pääsin toteuttamaan itseäni erinomaisten työkavereiden, esimiesten ja ilmapiirin ympäröimänä. Kipinä politiikkaan säilyi, vaikka ajatukseni oli luoda painopiste ja ura elinkeinoelämän parissa aloittaessani uudessa työssä. Tein kuitenkin parhaani johtaakseni Kokoomuksen vaalivoittoon kuntavaaleissa 2017. Toiminhan Kokoomuksen Tampereen Kunnallisjärjestön puheenjohtajana. Parhaista pyrkimyksistäni huolimatta, jäimme niukasti demareiden taakse.
Kun minulle sitten tarjottiin apulaispormestarin paikkaa, päätin tarttua tilaisuuteen. Olinhan tavoitellut täyspäiväistä sijaa politiikassa noin kymmenen vuotta irtisanouduttuani upseerin virasta. Tilaisuus oli sellainen, että se ei tule kaikille vastaan, vaikka olisi ikänsä toiminut politiikassa. En ole katunut päivääkään.
Apulaispormestarin työ on ollut mielekästä hyvine ja huonoine puolineen. Olen ollut innostunut koko ajan. Koen onnistuneeni tehtävässä vähintään tyydyttävästi. Samalla se on osoittanut, että kutsumukseni politiikan pariin on ollut aitoa. Olen ehtinyt tehdä elämässäni paljon erilaisia asioita enkä usko nähneeni vielä ”urani huippua”. Jalat maassa pitää järjestötoiminta. Minut valittiin Kokoomuksen Pirkanmaan piirin puheenjohtajaksi 2020 ja olen sen myötä myös Kansallisen Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen.
Tällä hetkellä tavoitteeni on jatkaa vahvasti politiikassa, mutta olen valmis antamaan panokseni kaikkeen vastaan tulevaan kuten tähänkin asti. En kuitenkaan koskaan ryhdy sellaiseen, jossa en usko pärjääväni.
Elämä on oppimista
Minussa on kehittymisvaraa koko loppuelämäkseni. Uskon kuitenkin, että äidinkielenopettajan ja oikeuslääkärin perimä, järkevä kasvatus sekä muut ympäristötekijät ovat muovanneet jo nyt minusta oikeudenmukaisen, määrätietoisen ja vastuullisen johtajan.
Kadettilupauksen mukaisesti: ”Lupaan uhrata työni ja elämäni Isänmaalle; Ajatuksieni ja tekojeni kannustimet ja tavoitteet olkoot aina ylevät ja jalot. En karta työtä, en taistelua, en kärsimyksiä, en kuolemaa tämän lupauksen lunastamiseksi. Auttakoon Jumala minua olemaan kestävä kunnian tiellä.”