Vuoden 2011 eduskuntavaalien lähtötilanne oli kohdaltani ainakin viidellä tapaa toisenlainen kuin vuoden 2007 vaaleissa.

  1. Ehdokkuudessani ei ollut samaa uutuuden viehätystä, kuin edellisissä vaaleissa, joissa olin tiettävästi Suomen ensimmäinen sotilasvirasta kansanedustajaehdokkuuden takia irtisanoutunut upseeri. Kampanjassani ei siis ollut samaa yleiskiinnostavuutta kuin ensimmäisessä.
  2. Edellisten vaalien jäsenäänestyksen seitsemäs sija vaihtui 12:nneksi. Se oli ilman muuta pettymys, vaikka äänimäärä ei käytännössä laskenut. Ajattelin, etten ehkä profiililtani mahdu tyypilliseen kokoomuslaiseen formaattiin.
  3. Kokoomuksen ehdokaslista oli kokonaisuutena merkittävästi nimekkäämpi kuin edellisissä vaaleissa.
  4. Minun lisäkseni ehdokkaana oli myös toinen upseeri,  kenraaliluutnantti Heikki Lyytinen – entinen ilmavoimien komentaja ja höntsykaverini Ilkon kentältä Kangasalta.
  5. Minulla oli kokemusta kampanjoinnista ja itseeni liittyvää tilastollista pohjatietoa ihmisten äänestyskäyttäytymisestä Pirkanmaalla.

Arvioin etukäteen vaalien tuloksen olevan selvästi tasaisemman kuin edellisissä vaaleissa, mikä toteutuikin. Varsinainen kampanjani starttasi hieman myöhemmin kuin ensimmäisissä eduskuntavaaleissani. Lisäksi kampanjani kohtasi sen aikana useita pieniä vastoinkäymisiä, joiden kokonaisvaikutusta pidän merkittävänä. Läpimenon kannalta se tuskin kuitenkaan oli ratkaiseva.

Omalta osaltani huomattavimpana epäonnistumisena pidän sitä, etten onnistunut saamaan Lempäälässä keskitetysti ääniä, vaikka silloinen istuva kansanedustaja Pertti Salovaara (KESK) ei asettunutkaan enää ehdolle. Tampereen ulkopuolella kotikunnan laaja tuki on ensimmäinen edellytys läpimenomahdollisuuksille. Pelkkä ääniharavana oleminen ei riitä. Vuoden 2011 kampanjani on yksi osoitus siitä.

Ilman muuta kampanjassa oli paljon hyvää, erityisesti Päivi Luomasen johtaman pienen kampanjatiimin sisukkuus. Äänisaaliin kasvattamista 3 085 äänsetä 3 451 ääneen voitaneen pitää hyvänä saavutuksena nimekkäässä ehdokasjoukossa. Olen salaa myhäillyt myös sille, että minä, tavallinen rivikapteeni, sain enemmän ääniä kuin kenraali. Vieläpä ensimmäisissä eduskuntavaaleissanikin (Heikki Lyytinen oli kuitenkin nyt ensimmäistä kertaa ehdolla). Myhäilyni ei ole ollut vahingoniloista, vaan tyytyväisyyttä siihen, että jotkin asiat kampanjassani ovat väistämättä onnistuneet.

Kiistämättä hyvästä tuloksesta huolimatta, molemmat eduskuntavaalini ovat johtaneet pettymykseen. Olihan molemmilla kerroilla selkeä tavoite: päästä läpi. Ennen ensimmäisiä vaaleja päätin, että osallistun vaaleihin vain kahdesti. Kyllä kansa siinä ajassa tietää, jos tietää. Jälkimmäisten vaalien jälkeen minua on kannustettu osallistumaan vielä kolmansiin. Pääsiväthän mm. Henna Virkkunen ja Sauli Niinistökin eduskuntaan vasta kolmannella yrittämällä.

Pettymykset eivät ole koskaan haalistaneet sitä kiitollisuutta, jota tunnen minua tukeneita ja äänestäneitä kohtaan.

P.S. Lupasin keväällä 2014 Kokoomuksen pirkanmaan piirin toiminnanjohtajalle Jari Porraslammelle, että harkitsen lähteväni ehdokasehdokkaaksi seuraavia vaaleja silmällä pitäen. Tuo lupaus johti tapahtumasarjaan, jonka seuraksena piirikokous valitsi minut kokoomuksen kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2015 vaaleihin.