Olin inhottava ja annoin kotisivuillani vierailevien maistaa vaalikonekysymyksiin vastaamista. Eikö olekin vaikea vastata kyllä tai ei kysymykseen: ”Pitäisikö Suomen luopua kokonaan ydinvoimasta?” Valtaosan (90%) mielestä ei.  Mikä olisi ollut tulos, jos olisin kysynyt lisärakentamisesta? Tai luopumisen aikataulusta?

Oma kantani ydinvoimaan on ollut ala-asteiästä lähtien myönteinen. En muista, miten opettaja asian aikanaan esitti, mutta esimerkiksi hiilivoimasta takaraivoon piirtynyt kuva on merkittävästi negatiivisempi. Olisiko Helsingin Sanomien kuukausiliitteen kuvilla Puolasta ollut osuutensa? Teollisuusalueen liepeillä olleesta metsästä otetut kuvat muistuttivat maisemaa Taipaleenjoelta talvisodan taistelujen jälkeen. Puiden pystyyn kuolemista eivät olleet aiheuttaneet pelkästään hiilivoimalat, mutta jotain sieltä savupiipusta oli tuprahtanut.

Ydinvoima on hiilidioksidipäästötöntä eikä muitakaan hiukkasia toimivasta laitoksesta taivaan kautta maahan juuri varise. Uskon vakaasti, kuten neljä viidestä suomalaisesta, että Suomessa tuotettu ydinvoima on turvallista ja samalla suhteellisen ympäristöystävällistä. Pelkästään huoltovarmuuden näkökulmasta Suomen on oltava sähköntuotannon osalta omavarainen. Se saattaa tarkoittaa sitä, että vähäisemmän kulutuksen hetkinä sähköä viedään myös rajojen ulkopuolelle. Pitkien – ja näköjään kylmienkin – talvien sekä energiaintensiivisen teollisuutemme takia sähkön hinnan on oltava kilpailukykyistä.

En pidä järkevänä sitäkään vaihtoehtoa, että ydinvoimalla tuotettua sähköä tuodaan esimerkiksi Venäjältä. Vaikka se ehkä lääkitsisi omatuntoamme, se ei parantaisi maapallon kokonaistilannetta. Tärkeintä on saada maailmanlaajuisesti päästöt vähenemään ja energiankulutus laskuun. On typerää hirttää itsensä liian tiukkoihin ympäristönormeihin, jos muu maailma vähät välittää.

Tiukoista tavoitteista huolimatta olen skeptinen sen suhteen, että sähköntarpeemme lähitulevaisuudessa laskisi huimasti. En tarkoita, ettei sen eteen kannattaisi ponnistella. Toivon, että laskee. Jo liki utopiaa on se, että nykyiset ydinvoimalat voitaisiin nopeasti korvata bioenergialla. Esimerkiksi tuulivoiman osuus Suomen sähkönhankinnasta on suuruusluokkaa 0,3 % kun ydinvoiman osuus on noin 25 %. Kuinka monta nykytekniikalla varustettua myllyä tarvittaisiin korvaamaan nykyinen ydinvoima? Millaisen pinta-alan se vaatisi? Minne tuulimyllyt sijoitettaisiin?

Ydinvoiman lisärakentamisesta huolimatta eri bioenergiamuotoja on järkevässä määrin tuettava. Samalla tuetaan teknologioiden tutkimus- ja kehitystoimintaa ja luodaan työpaikkoja. Alalla on maailmanlaajuisesti merkittävästi kasvupotentiaalia ja on suotavaa, että Suomi lukeutuu osaamisen kärkikastiin. Ei kuitenkaan valmisteta biopolttoaineita ruoantuotannon ja kestävän kehityksen kustannuksella. Eikä hosuta esimerkiksi rakentamistapamääräysten tiukentamisessa niin, että niille käy kuten jätevesiasetukselle. Eihän.


Aleksi JÄNTTI

Olen pitkälle kaljuuntunut yhteiskunnan moniottelija - ja ehdolla kevään kuntavaaleissa Tampereella. Minusta tuli koululainen vuonna 1981, ansiotyöläinen 1989, aviomies 1995, isä 1997, upseeri 1999 ja osa-aikapoliitikko 2005. Täyspäiväisenä poliitikkona, apulaispormestarina Tampereella, olen ollut vuodesta 2017. Työkokemus sekä julkisella sektorilla että elinkeinoelämässä auttaa suhteuttamaan asioita. Valmistuttuani maanpuolustuskorkeakoulusta upseeriksi työskentelin ensin virkamiehenä puolustusvoimissa. Sen jälkeen toimin yrittäjänä ja työllistäjänä. Myöhemmin yhteyspäällikkönä Suomalaisessa Barona-konsernissa ja pendelöin työpaikalle Tampereelta Helsinkiin. Kansainvälistä työkokemusta minulla on kriisinhallintatehtävistä Kosovosta. Kolmannen sektorin osaamiseni on syntynyt ensin jääkiekon parissa juniorimaalivahtien valmentajana KooVeessa ja Ilveksessä sekä myöhemmin Tampereen Voimistelijoiden puheenjohtajana. Unohtaa ei sovi myöskään vuonna 2007 alkanutta aktiivisuutta kokoomusyhdistysten hallituksissa. Tällä hetkellä toimin Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtajana. Olen myös Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen. Minulla on kolme lasta. Vanhin poikani syntyi vuonna 1997, tytär 1998 ja kuopus 2010. Silmää räpäyttämättä uskallan väittää tietäväni, millaista elämää neljäs sektori elää. Yksin saan aikaan kovin vähän, mutta porukalla häkellyttävän paljon.

0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *