Kuluvan viikon loppu on mennyt juhlallisuuksien ja menneiden muistelun merkeissä.
Liettuan Kaunasissa juhlittiin maan kansallispäivää (itsenäistyminen 16.2.1918). Ruotsalainen kollegani ihmetteli ääneen sotien muistelemisen kytkemistä osaksi juhlintaa ja kysyi, liittyvätkö sodat Suomessa itsenäisyyden juhlintaan. Myönsin ja selitin, että ne ovat erottamaton osa Itsenäistymistämme ja sen säilyttämistä.
Ei liene montaa sellaista suomalaista, jonka lähipiiriä sodan kauhut eivät olisi koskettaneet. Vapaus ei ole itsestään selvä, vaan se on vaatinut uhrauksia, joita emme halua unohtaa.
Lauantaina osallistun Tampereella Viron 100-vuotisjuhlallisuuksiin. Lauantaina tuli kuluneeksi myös 10 vuotta siitä, kun Kosovo itsenäistyi. Olin antamassa pienen panokseni maan itsenäistymiseen, vaikka satuinkin olemaan itsenäisyyden julistamispäivänä (17.2.2008) lomalla.
Samaisena päivänä perheeni lensi seurakseni Skopjeen, jossa Makedonian (FYROM) albaanit juhlivat itsenäisyyttä riehakkaasti. 9- ja 10-vuotiaiden lasteni kasvoilta näkyy, että kulttuurishokki on iskenyt nopeasti. Rynnäkkökiväärein, pistoolein ja kovin ampumatarvikkein kaduilla spontaanisti suoritettu ilotulitus, ”happy shooting” ei ollut heille pelkästään riemukas kokemus.
Julkaistu Facebookissa 18.2.2018
0 kommenttia