Eduskunnassa keskusteltiin tänään tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä. ”Yllättäen” en saanut puheenvuoroa.
Tämän olisin sanonut, jos minulle olisi minuutti suotu:
Aina, kun ihmisiä aletaan politiikan teon välineenä luokitella, osoitella ja tavalla tai toisella arvottaa sukupuolen, iän, alkuperän, vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilökohtaisen ominaisuuden perusteella, jokaisen historiaa tuntevan hälytyskellot soivat.
Ensimmäinen askel kohti rasismia on muita kohtaan osoitettu epäkunnioitus.
Vaikka hallitus ei voi, vaikka oppositio ei voi
tai edes koko eduskunta ei voi kitkeä rasismia Suomesta, yksilöinä voimme toimia niin, että kanssaihmisemme voivat tuntea arvostusta, kunnioitusta ja yhdenvertaisuutta. Eduskunnan tulisi toimia tällaisen toisia kunnioittavan käytöksen näyteikkunana ja kansanedustajien esimerkkinä. Jokainen voi kysyä itseltään, kuinka on siinä onnistunut tässä salissa tai esimerkiksi sosiaalisessa mediassa – ja pohtia, kuinka aikoo toimia jatkossa.
Toisten osoittelu on kovin paljon helpompaa, kuin oman esimerkin näyttäminen. ”Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi”, vai miten se meni!?
Julkaistu Facebookissa ja Instagramissa 25.6.2024
0 kommenttia