Nykyinen elämäntapani aiheuttaa selkävaivoja ja on sen luonteinen, että hoitavalle liikunnalle löytyvä aika on rajallinen. Usein olen päättänyt päivällä, että kun pääsen kotiin, käyn lenkillä tai kuntosalilla. Monesti olen jättänyt menemättä.
En pidä yhteiskunnasta, jossa yksilöllä ei ole vastuuta edes omasta terveydestään. Ymmärrän kyllä tilanteet, joissa itse ei voi asiaan vaikuttaa. Yritän joka tapauksessa omalta osaltani olla edes yrittävinäni. Muun muassa siksi pakotin itseni tänään, vapaapäivänä, lenkille. Olemme luoneet hirviön, jonka tunnusmerkkeinä ovat yksilön oikeudet ja valtion vastuu.
”Raha ei tee ketään onnelliseksi, mutta itken mieluummin Jaguarissa kuin linja-autossa.” Kukapa ei. Ranskalaiskirjailija Françoise Saganin ehkä tunnetuimmassa sitaatissa on ajatuksen siemen. Vain siemen.
Johonkin rajaan asti raha kasvattaa ihmisen hyvinvointia. Tuo raja on Suomessa ylitetty aikoja sitten. Olemme tilanteessa, jossa pidetään valtion syynä, jos joku ei ole onnellinen. On kuvaavaa, että energiaa käytetään kaupungin moittimiseen keskustan epäsiisteydestä sen sijaan, että vaadittaisiin kaupunkilaisia olemaan roskaamatta ja vanhempia kasvattamaan lapsensa siisteyteen. Ei ole olemassa sellaista summaa, jolla saadaan kaikki terveiksi ja onnellisiksi. Silti syydämme palveluihin jatkuvasti lisää rahaa, jota ei ole.
Suomen vertailukelpoiset sosiaali- ja terveysmenot ovat kasvaneet parissa vuosikymmenessä yli 60 % – noin 55 miljardista 90 miljardiin. Asukasta kohti tämä tarkoittaa menojen kasvua reilusta kymmenestätuhannesta noin 16 500 euroon vuodessa. Samalla aikavälillä esimerkiksi lasten kiireelliset huostaanotot ovat lisääntyneet alle tuhannesta yli neljääntuhanteen, pyöreät 400 %.
Kun huostaanottojen määrän räjähdysmäisen kasvun lisäksi myös nuorten pahoinvointi on lisääntynyt, voinee tehdä sen johtopäätöksen, että valtavasti kasvaneella rahamäärällä ei ole tehty oikeita asioita. Silti moni edelleen kuvittelee, että ongelmat voidaan ratkaista lisäämällä resursseja entisestään. Voi toki olla niinkin, että resurssien lisääminen on tosiasiassa käsien pesua sekä hyvän omatunnon ja äänten ostamista.
Mitä jos jatkuvien menolisäysten sijaan alettaisiinkin tehdä vaikuttavuusarvioita ja edellyttää sekä palvelun tuottajilta että niiden käyttäjiltä suoritteiden sijaan vaikuttavuutta?
Aleksi Jäntti
Apulaispormestari, kaupunkiympäristön palvelualue
3.7.2019
