Putinin sylikoira, Ukrainan korruptoitunut presidentti Viktor Janukovytš oli kymmenen vuotta sitten valtansa huipulla. Tuskin kukaan olisi silloin uskonut, että Ukrainan kaltainen maa tulee yksin seisomaan demokratian etuvartioasemana Euroopassa.

Janukovytšin kahdeksan vuotta sitten tapahtuneen erottamisen jälkeen Venäjä miehitti Ukrainalle kuuluneen Krimin sekä maan itäosat. Krim liitettiin pian Venäjään ja nyt Putin yrittää täysimittaisella sodalla alistaa koko Ukrainan samalle kohtalolle.

Ukraina on saanut vuodesta 2014 lähtien länsimailta merkittävästi apua puolustuksensa vahvistamiseksi, mutta taistelee yksin olemassaolostaan. Tulenkäytöllinen ylivoima ja ilmaherruus on Venäjällä, mutta lopputuloksen kannalta kaikkein merkittävintä on se, kuinka pitkään ukrainalaisten taistelutahto kestää. Antautumista seuraavat julmuudet peittoavat sodan kauhut.

Ratkaisevimpia ovat ensimmäiset päivät ja viikot. Mikäli Ukraina onnistuu pitämään puolustuksensa johdettuna ja taistelumoraalin korkealla, on selvää, että länsimaat tulevat kasvavassa määrin tukemaan sitä taloudellisesti ja materiaalitoimituksin.

Putin yrittää oikeuttaa laajamittaisen hyökkäyksen harhaisilla puheillaan Venäjän historiallisista alueista, joihin myös Suomi hänen asettamansa mittapuun mukaan kuuluu.  ”Historiallisesta Venäjästä” irtautuneilla valtioilla ei Putinin mukaan ole olemassaolon oikeutusta, vaan ne ovat osa Venäjää.

Putin on kertonut puheissaan selvästi omat tavoitteensa samalla tavoin kuin Hitler aikanaan Mein Kampfissa omansa. Ukraina ei ole Putinin lopullinen päämäärä vaan välivaihe. Sairaan mielen tuottamiin puheisiin on tällaisessa kontekstissa suhtauduttava vakavasti.

Ukraina taistelee yksin, koska se ei ole Naton jäsen. Sen nopea luhistuminen heikentäisi Baltian maiden ja Suomen asemaa. Siksi meidän on tuettava Ukrainaa kaikin mahdollisin keinoin, tarvittaessa lakeja muuttaen.

Mitä pidempään Ukraina kestää sitä pidempään voimme hengähtää. Riippumatta hengähdysajan pituudesta Suomen on lunastettava optionsa ja käytettävä viimeinen tilaisuutensa hakemalla Naton jäsenyyttä heti.

On syntynyt todellinen peruste jäsenyyden hakemiselle ja Venäjän joukot on sidottu Ukrainaan, joten sillä ei ole juuri nyt edellytyksiä aiheuttaa rajoillamme jäsenyyden estävää konfliktia.

Natoon liittyminen edellyttää puolueiden ja kansalaisten selvän tuen. Tärkeissä asioissa kansan mielipide seuraa valtiojohdon näkemystä. Siksi tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä ja pääministeri Sanna Marinilla on isänmaamme tulevaisuuden avaimet käsissään tällä kohtalon hetkellä.

Julkaistu Aamulehdessä 25.2.2022

Kategoriat: Ei kategoriaa

Aleksi JÄNTTI

Olen pitkälle kaljuuntunut yhteiskunnan moniottelija - ja ehdolla kevään kuntavaaleissa Tampereella. Minusta tuli koululainen vuonna 1981, ansiotyöläinen 1989, aviomies 1995, isä 1997, upseeri 1999 ja osa-aikapoliitikko 2005. Täyspäiväisenä poliitikkona, apulaispormestarina Tampereella, olen ollut vuodesta 2017. Työkokemus sekä julkisella sektorilla että elinkeinoelämässä auttaa suhteuttamaan asioita. Valmistuttuani maanpuolustuskorkeakoulusta upseeriksi työskentelin ensin virkamiehenä puolustusvoimissa. Sen jälkeen toimin yrittäjänä ja työllistäjänä. Myöhemmin yhteyspäällikkönä Suomalaisessa Barona-konsernissa ja pendelöin työpaikalle Tampereelta Helsinkiin. Kansainvälistä työkokemusta minulla on kriisinhallintatehtävistä Kosovosta. Kolmannen sektorin osaamiseni on syntynyt ensin jääkiekon parissa juniorimaalivahtien valmentajana KooVeessa ja Ilveksessä sekä myöhemmin Tampereen Voimistelijoiden puheenjohtajana. Unohtaa ei sovi myöskään vuonna 2007 alkanutta aktiivisuutta kokoomusyhdistysten hallituksissa. Tällä hetkellä toimin Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtajana. Olen myös Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen. Minulla on kolme lasta. Vanhin poikani syntyi vuonna 1997, tytär 1998 ja kuopus 2010. Silmää räpäyttämättä uskallan väittää tietäväni, millaista elämää neljäs sektori elää. Yksin saan aikaan kovin vähän, mutta porukalla häkellyttävän paljon.