Maailmankartalla Tampere näyttäytyy lähinnä satunnaisesti, mutta Suomessa kaupungista supistaan kaikissa valistuneissa pöydissä.

Saan tämän tästä vastata eri sanamuodoin asetettuun kysymykseen, mikä on Tampereen salaisuus? Yleensä paljastan sen heti: Tampereella tapahtuu. On aina tapahtunut, mikä tulee osalle yllätyksenä.

Se, että kaupunkimme on kihonnut kaikkien huulille, ei ole sattumaa. Joukossa on hyppysellinen onnea, jota ilman ei koskaan synny menestystä, mutta ennen kaikkea kyse on määrätietoisesta työstä. Tekemisen kulttuurista.

Tampere on ollut menestystarina siitä saakka, kun skotlantilaissyntyinen James Finlayson perusti Tammerkosken partaalle puuvillatehtaan, mutta todellinen nousu alkoi toisen maailmansodan jälkeen – kuten koko Suomessa.

Kulttuurin, urheilun, osaamisen sekä näihin liittyvien tapahtumien lisäksi Tampere on synonyymi rohkeille, toisinaan poikkeuksellisille investoinneille.

Rohkean päätöksenteon ja rivakan toimeenpanon ensimmäisenä tiiviinä vuosikymmenenä voitaneen pitää 1960-lukua. Vai mitä sanotte: Yhteiskunnallinen korkeakoulu (yliopisto), Yliopistollinen sairaala, Suomen ensimmäinen jäähalli, Teknillinen korkeakoulu, Näsinneula!

Välissäkin tapahtui paljon, mutta vastaava rypäs hankkeita, joista moni ei ole kovin tavanomainen, on ajoittunut 2010-luvulle ja edelleen tälle vuosikymmenelle: Rantaväylän tunneli, Ratikka, Nokia Areena, Keskusjätevedenpuhdistamo, Näsisaari.

Tampereen valtuustossa kinastellaan myötähäpeään saakka mitä erilaisimmista kysymyksistä, mutta merkittävimmissä asioissa keskeisimmät puolueet ovat vuosikymmenet saavuttaneet riittävän yksimielisyyden. Meillä on yhteinen visio, ja ymmärrys tärkeimmistä toimenpiteistä sen saavuttamiseksi.

Tamperelaiseen toimintakulttuuriin kuuluu myös paikoin räiskyvä, mutta lähes poikkeuksetta ratkaisuhakuinen yhteistyö valmistelun ja päätöksenteon, eli viranhaltijoiden ja poliitikkojen kesken.

Saamme olla ylpeitä toimintakulttuuristamme tärkeiden päätösten edessä. Vahvatahtoiset, mutta yhteistyökykyiset poliitikot ja johtavat viranhaltijat ovat Tampereen salaisuus. Olleet jo pitkään.

Kateus on ansaittava, sanotaan. Ihmeitä ei tapahdu, niitä tehdään.

JULKAISTU TAMPERELAISESSA 6.7.2022

Kategoriat: Ei kategoriaa

Aleksi JÄNTTI

Olen pitkälle kaljuuntunut yhteiskunnan moniottelija - ja ehdolla kevään kuntavaaleissa Tampereella. Minusta tuli koululainen vuonna 1981, ansiotyöläinen 1989, aviomies 1995, isä 1997, upseeri 1999 ja osa-aikapoliitikko 2005. Täyspäiväisenä poliitikkona, apulaispormestarina Tampereella, olen ollut vuodesta 2017. Työkokemus sekä julkisella sektorilla että elinkeinoelämässä auttaa suhteuttamaan asioita. Valmistuttuani maanpuolustuskorkeakoulusta upseeriksi työskentelin ensin virkamiehenä puolustusvoimissa. Sen jälkeen toimin yrittäjänä ja työllistäjänä. Myöhemmin yhteyspäällikkönä Suomalaisessa Barona-konsernissa ja pendelöin työpaikalle Tampereelta Helsinkiin. Kansainvälistä työkokemusta minulla on kriisinhallintatehtävistä Kosovosta. Kolmannen sektorin osaamiseni on syntynyt ensin jääkiekon parissa juniorimaalivahtien valmentajana KooVeessa ja Ilveksessä sekä myöhemmin Tampereen Voimistelijoiden puheenjohtajana. Unohtaa ei sovi myöskään vuonna 2007 alkanutta aktiivisuutta kokoomusyhdistysten hallituksissa. Tällä hetkellä toimin Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtajana. Olen myös Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen. Minulla on kolme lasta. Vanhin poikani syntyi vuonna 1997, tytär 1998 ja kuopus 2010. Silmää räpäyttämättä uskallan väittää tietäväni, millaista elämää neljäs sektori elää. Yksin saan aikaan kovin vähän, mutta porukalla häkellyttävän paljon.