Hetki sitten ulko‑ ja turvallisuuspoliittinen keskustelu Suomessa oli harvojen etuoikeus. Vieläpä niin, että harvat olivat suoneet etuoikeuden itse itselleen. On ilahduttavaa, että keskustelu on vapautunut. Lähiviikkoina on tosin tuntunut, että olemme edenneet ojasta allikkoon. Uuden harjoittelu on aina haparointia.
Viime keväänä olin rajaturvallisuuslakiprosessin aikana huolissani, että suomalaisille päättäjille saattaa olla ylivoimaista irtautua pienesti ajattelemisesta, vaikka olemme jo osa järeitä liittokuntia, EU:ta ja Natoa. Yhdessä asiassa osa on kuitenkin hämmästyttävällä nopeudellaomaksunut suurvaltojen tyylin. Ulko- ja turvallisuuspolitiikalla on alettu tehdä sisäpolitiikkaa.
Valtaosa suomalaisista oli sitä mieltä, että rajaturvallisuuslaki on muotoiltava sellaiseksi, että viranomaisillamme on lain suoja torjuessaan Venäjän hybridioperaatioita myös välineellistetyn maahantulon muodossa.
Toki Suomesta löytyy edelleen myös niitä äänestäjiä, jotka asettavat Venäjän edun muun edelle. Siksi eduskunnassakin on kansanedustajia, jotka halutavat soittaa nimenomaan näitä äänestäjiä hiveleviä säveliä. Silti hämmästyin, kun peräti kaksi puoluetta yhtenäisenä joukkona äänesti rajaturvallisuuslakia vastaan. Toinen kävi peräti some-kampanjan lain kaatamiseksi.
Syksyllä sisäpolitiikan tekeminen ulkopolitiikalla on jatkunut. Kun ministeri tekee päätöksiä, joilla on selvä kytkös ulkopolitiikkaan, myös perusteluiden tulisi olla ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan mukaisia. Kun näin ei tapahdu, syntyy kohu, mitä nimenomaan näytetään tavoitellun.
Pienenä maana Suomi on läpi historiansa joutunut nojaamaan laillisuuteen ja kansainvälisiin sopimuksiin. Suurelta osin niiden ansiosta olemme saaneet säilyttää ensin autonomian ja myöhemmin itsenäisyyden. Oikeuksista on tietenkin pitänyt myös taistella.
Siksi osoittaa historiantuntemuksen ja harkintakyvyn puutetta, kun keskeisessä asemassa oleva poliitikko kyseenalaistaa puheissaan kansainvälisen oikeuden legitimiteetin. Saati, että häpeilemättä toimii sen linjausten vastaisesti.
Kun edellä mainitut sekoilut unohdetaan, luottamukseni Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan on horjumaton.
Julkaistu Tamperelaisessa 9.10.2024