Suomalaiset ovat seuranneet tiiviisti kiristynyttä kansainvälistä tilannetta, jonka polttopiste on lähialueellamme. Rakas rajanaapurimme Venäjä  on käynyt Ukrainassa modernia sotaansa. Siinä salaiset erikoisoperaatiot ja tavanomainen sodankäynti ovat lähentyneet toisiaan. Sotatoimet tehdään tunnuksettomasti, ikään kuin salassa ja kiistetään. Huolestuttavinta venäläisten toimintatavassa on ollut se, että kukaan ei ole osannut ennustaa, mihin Putin lopulta pyrkii ja millaisia keinoja hän on valmis käyttämään.

Neuvotteluiden merkitys on nostettu korostuneeseen asemaan Ukrainen tilanteen ratkaisemisessa. Mitä hyötyä on neuvotteluista, jos toisella osapuolella ei ole pienintäkään aikomusta puhua totta? On päivän selvää, että Georgian sodasta alkanut kehityskulku ja siinä yhtenä johdonmukaisena palasena oleva Ukrainan sota päättyvät vain neuvottelemalla. Kokonaan toinen kysymys on se, millaisista asetelmista, minä vuonna ja kuinka monen ”paikallisen kriisin” jälkeen neuvottelut käydään. Ukrainan parlamenttivaalien ja maan itä-osan varjovaalien tulokset nytkäyttävät hetkeksi pysähtynyttä tilannetta eteen päin.

Suomessa on oltu joillain tahoilla tavattoman ihastuneita siitä, että meillä on hyvät suhteet Venäjään. Jo presidentti Halonen puhui Putinin kanssa kaikenlaisista kissa-asioista. Käsittääkseni Venäjän ja Ukrainan väliset suhteet olivat vielä vuosi sitten hyvät. Ne muuttuivat nopeasti huonoiksi, kun Ukrainan politiikka ei enää mukaillut Putinin tahtoa. Venäjän valtiojohtoa varmasti miellyttää puheemme hyvistä suhteista, mutta en usko, että se pitää niitä erityisemmin arvossa.

Perheeseemme kuuluu australianpaimenkoiria ja voin vakuuttaa, että isännän ja koiran välit ovat hyvät – tiettyyn rajaan saakka. Minä ja koira emme kuitenkaan ole yhdenvertaisia, ja niin sen pitää ollakin. Tämä on suurvaltapolitiikan logiikkaa.

Jokin aika sitten pääministeri Alex Stubb antoi pääministerin ilmoituksen Ukrainan kriisiä koskien. Siihen liittyneessä keskustelussa Juha Sipilä puhui eduskunnassa myös Suomen Venäjä-osaamisesta. Ikään kuin olisimme sen vuoksi etulyöntiasemassa. Ukrainalla on varmasti enemmän Venäjä-osaamista kuin Suomella, ja siitä huolimatta venäläissotilaat taistelivat Ukrainan maaperällä sen hallituksen joukkoja vastaan. Jos Venäjä-osaamisella tarkoitetaan mielistelyä, niin Suomella lienee Ukrainaa enemmän Venäjä-osaamista.

Suomen ei kannata ryhtyä tietoisesti provosoimaan Venäjää. Voimme kuitenkin nousta jo seisomaan. Omien hävittäjien taannoinen siirto Helsinki-Vantaan lentoasemalle päivystämään kertoi, että tietyissä asioissa pyrimme säilyttämään aloitteen omissa käsissämme.