Vaalikeskustelu.fi:ssä käytiin viime viikolla keskustelua Afganistanin tilanteesta. Ensimmäisten suomalaisten rauhanturvaajien saapumisesta Afganistaniin on kulunut yli 9 vuotta ja viimeaikaisten tapahtumien valossa heidän turvallisuutensa mietityttää entistä enemmän. Keskustelua kiihdytti erittäin valitettava tapahtuma, suomalaissotilas Jukka Kansosen menehtyminen palvelustehtävässään Afganistanissa helmikuun alkupuolella.

Kuva: SKJA:n verkkosivut

Vaalikeskustelu.fi:ssä Puolustusministeriön viestintäjohtaja Jyrki Iivonen kirjoitti Afganistanin olevan vaikein ja vaarallisin operaatio, johon suomalaiset ovat osallistuneet. Iivosen mukaan ”erilaiset ryhmät vastustavat YK:n tunnustamaa hallitusta ja pyrkivät siihen, että Naton johtamat ISAF-joukot vedettäisiin pois. Nopea vetäytyminen tekisi tyhjäksi työn, jota joukot ovat maassa yhdeksän vuoden ajan tehneet”. Alla on minun näkemykseni aiheeseen. Vastaukseni löytyy myös Vaalikeskustelu.fi:n kommenteista.

Kun mietitään suomalaisjoukkojen vetämistä pois Afganistanista tai operaatiossa jatkamista, pitää muistaa, että kyse on etupäässä eettisestä valinnasta, vaikka siihen liittyy muitakin näkökohtia.

Hyväksytkö natsien eri etnisyyksiin kohdistaman sorron? Entä Stalinin vainot ja neuvostojoukkojen raakuudet saksalaisia kohtaan armeijan lähestyessä Berliiniä? Jos olisit ollut tuolloin paikalla, olisitko yrittänyt tehdä asialle mitään, vai seurannut passiivisesti sivusta? Hyväksytkö tavan, jolla talibanit kohtelevat tyttöjä ja naisia? Hyväksytkö sekasorron, ihmisoikeusloukkaukset ja rikokset ihmisyyttä vastaan, jotka vääjäämättä seuraisivat Afganistanissa, jos kansainväliset joukot vedettäisiin maasta pois?

Jos vastasit kielteisesti muihin paitsi kolmanteen kysymykseen, kuulisin mielelläni, miksi Suomen pitäisi aloittaa tai kiihdyttää turvallisuustilanteen heikkenemistä vetämällä rauhanturvaajansa pois ISAF-operaatiosta? Kapinalliset eivät katso kansallisuuksiin tehdessään iskuja. Niiden tavoitteena on saada kaikki kriisinhallintajoukot lähtemään maasta. Joukkoja lähettäneiden maiden epäröinti tai lähdölle määritelty ajankohta kiihdyttävät toimia, koska kapinalliset haluavat osoittaa ajaneensa ulkomaalaiset pois eli olla voittajia. Mikäli Afganistanin operaatiosta vetäydytään liian aikaisin, seurauksena on sisällissota, jossa on useampia kuin kaksi osapuolta.

Näistä lähtökohdista tuntuvat oudoilta ne perustelut, joiden mukaan suomalaissotilaiden turvallisuus on kaikkein tärkeintä operaatiossa. Tärkeintä on se, että suomalaiset tekevät parhaansa Afganistanin turvallisuustilanteen vakauttamiseksi ja siviilikriisinhallinnan mahdollistamiseksi. Elämä on kuolemanvaarallista; jos aikoo elää, on otettava se riski, että kuolee. Sotilaan tehtävässä tämä riski on keskimääräistä suurempi ja sotilaaksi ryhtynyt tietää sen.

Jokainen suomalainen rauhanturvaaja on Afganistanissa vapaaehtoisesti. Jokainen suomalainen rauhanturvaaja voi keskeyttää operaation kättä nostamalla. Vaaroista huolimatta ISAF-operaatioon on rekrytoitunut erittäin motivoituneita kriisinhallintasotilaita ja keskeyttäminen on vähäisempää kuin muissa operaatioissa. Keskeyttämisen syinä ovat esimerkiksi nilkan vääntyminen lenkillä tai uuden työpaikan saaminen Suomessa.

Suomen on jatkettava Afganistanin operaatiossa niin kauan, kuin suomalaisia siellä tarvitaan. Emme halua olla passiivisia sivustaseuraajia, kun meillä on tietoisuus ja mahdollisuus vaikuttaa asioiden kulkuun.

Kirjoitan lisää omista kokemuksistani Kosovossa 2008 jossain vaiheessa.

Lisää maanpuolustusaiheesta:

https://aleksijantti.fi/suoraselkaista-maanpuolustusta/


Aleksi JÄNTTI

Olen pitkälle kaljuuntunut yhteiskunnan moniottelija - ja ehdolla kevään kuntavaaleissa Tampereella. Minusta tuli koululainen vuonna 1981, ansiotyöläinen 1989, aviomies 1995, isä 1997, upseeri 1999 ja osa-aikapoliitikko 2005. Täyspäiväisenä poliitikkona, apulaispormestarina Tampereella, olen ollut vuodesta 2017. Työkokemus sekä julkisella sektorilla että elinkeinoelämässä auttaa suhteuttamaan asioita. Valmistuttuani maanpuolustuskorkeakoulusta upseeriksi työskentelin ensin virkamiehenä puolustusvoimissa. Sen jälkeen toimin yrittäjänä ja työllistäjänä. Myöhemmin yhteyspäällikkönä Suomalaisessa Barona-konsernissa ja pendelöin työpaikalle Tampereelta Helsinkiin. Kansainvälistä työkokemusta minulla on kriisinhallintatehtävistä Kosovosta. Kolmannen sektorin osaamiseni on syntynyt ensin jääkiekon parissa juniorimaalivahtien valmentajana KooVeessa ja Ilveksessä sekä myöhemmin Tampereen Voimistelijoiden puheenjohtajana. Unohtaa ei sovi myöskään vuonna 2007 alkanutta aktiivisuutta kokoomusyhdistysten hallituksissa. Tällä hetkellä toimin Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtajana. Olen myös Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen. Minulla on kolme lasta. Vanhin poikani syntyi vuonna 1997, tytär 1998 ja kuopus 2010. Silmää räpäyttämättä uskallan väittää tietäväni, millaista elämää neljäs sektori elää. Yksin saan aikaan kovin vähän, mutta porukalla häkellyttävän paljon.