Kun puhutaan sotilaallisesta maanpuolustuksesta, Suomella on vain yksi uhka: Venäjä. Toisenlainen johtopäätös edellyttäisi vilkasta mielikuvitusta ja vähintään tuottamuksellista itsepetosta.
Muistan lapsuudestani suurella ylpeydellä hokemamme mantran: ”Suomi on puolueeton maa.” Sillä uskottelimme itsellemme, että maamme on pahasta maailmasta irrallaan oleva saareke. Tosiasiassa olimme tukevasti Neuvostoliiton kainalossa. Näennäinen puolueettomuus oli suurimmalle osalle suomalaisia niin traumaattinen kokemus, että neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen liityimme EU:n jäseneksi vuoden 1995 alussa.
Emme ole olleet puolueettomia yli kahteenkymmeneen vuoteen. Silti moni mantraa hokenut kuvittelee edelleen, että meillä on positiivinen erityisasema Neuvostoliiton manttelinperijän, Venäjän suhteen. Tosiasiassa erityisasemamme liittyy geopoliittiseen asemaamme ja Venäjän haluun varmistaa kansalliset intressinsä Itämerellä ja arktisella alueella. Suomen ja Ukrainan historiat poikkeavat toisistaan, mutta Ukrainallakin on ollut geopoliittinen erityisasema Venäjän silmissä. Se on näkynyt koko maailmalle kuluneen vuoden aikana. Vai onko kehityskulku sittenkin seurausta siitä, ettei Ukrainalla ole ollut yhtä hyvää Venäjä-osaamista kuin Suomella?
Ukrainan kriisin ratkaisemisessa on painotettu erityisesti neuvotteluiden merkitystä. On päivänselvää, että Georgiasta 2008 alkanut kehityskulku ja siinä yhtenä johdonmukaisena palasena oleva Ukrainan sota päättyvät vain neuvottelemalla. Toinen kysymys on, millaisista asetelmista, minä vuonna ja kuinka monen paikallisen kriisin jälkeen ratkaisevat neuvottelut käydään. Huolestuttavinta on se, että kukaan ei osaa sanoa, mikä Putinin lopullinen päämäärä on. Neuvotteluratkaisujen näkökulmasta lähes yhtä huolestuttavaa lienee, että Venäjän valtionjohto ei koe ilmiselvää valehtelua minkäänlaisena ongelmana omassa toiminnassaan. Päämäärätietoisen valehtelun ovat osoittaneet mm. Krimin valtaamiseen liittyvät, jälkikäteen paljastuneet yksityiskohdat.
Liittymällä EU:n jäseneksi valitsimme puolemme. Samanlaisen valinnan edessä olemme, kun päätämme siitä, haluammeko kuulua sotilasliitto Natoon. Ulkoasiainministeriön 21.12.2007 julkaiseman Nato-selvityksen mukaisesti ”Nato turvaa ja edistää liittokunnan jäsenten yhteisiä demokratian, yksilönvapauden, oikeusvaltion ja riitojen rauhanomaisen ratkaisemisen arvoja.” Venäjä ei jaa näitä arvoja ja haluaa omalla häikäilemättömällä toiminnallaan luoda maailmanpolitiikkaan uudet säännöt.
Venäjä ei vastusta Suomen Nato-jäsenyyttä siksi, että Suomi muodostaisi sille jäsenyyden myötä aiempaa suuremman uhan. Osana EU:ta ja länsimaisten arvojen puolustajana Suomi on jo nyt riittävä uhka, jos niin halutaan nähdä. Venäjä vastustaa suomen Nato-jäsenyyttä siksi, että jäsenyys rajoittaisi Putinin toiminnanvapautta strategisesti tärkeällä alueella. Venäjän propagandakoneisto julkaisee jo nyt Suomesta tarinaa, jonka viimeinen piste voidaan tarvittaessa kirjoittaa Mainilan laukauksista opitun mallin mukaan. Toivottavasti näin ei käy.
(Kirjoitus Aamulehden haastamana teemalla turvallisuus)
