Joukkuepallopelien harrastelijana minua toisinaan ärsyttää hokema, jossa kehotetaan pitämään katse pallossa. Esimerkiksi jääkiekossa katse on pidettävä kiekon sijaan visusti ylhäällä nähdäkseen, miten vastustaja on sijoittunut ja missä joukkuekaverit liikkuvat. Pitämällä katseen kentällä voi välttää myös yllättävät taklaukset, eikä tule niin sanotusti pystyyn ajelluksi.
Viimeistään Nato-jäsenyyden myötä Suomi siirtyi ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan sekä puolustuspolitiikassaan joukkuelajien pariin. Meidän on lopetettava pallon tuijottelu ja keskityttävä koko kentän peliin.
Sanonnan mukaan jokainen puuttuu siihen mihin pystyy. Venäjän toimet lähialueillamme ovat tuon sanonnan perusidean käytännön sovelluksia. Venäjä tekee sen, mihin pystyy. Entisen suurvallan sotilaallinen voima on sidottu Ukrainaan, mutta itse luotu paine leikkiä edelleen suurvaltaa saa sen huseeraamaan muuallakin.
Kaasuputkien ja tietoliikennekaapeleiden katkominen Suomenlahden pohjassa, välineellistetyn maahantulon organisointi Suomen itärajalle ja aluevesirajojen yksipuolisella muuttamisella spekulointi Itämeren alueella ovat sen tapaisia operaatioita, joihin Venäjä tällä suunnalla pystyy.
Pelkästään Saksan talous on lähes kaksi kertaa Venäjän talouden kokoinen ja Euroopan Unionin yli kuusi kertaa Venäjää suurempi. EU:n ja USA:n yhteenlaskettu bruttokansantuote on lähes 20-kertainen Venäjän bruttokansantuotteeseen verrattuna. USA:n ja Naton eurooppalaisten jäsenmaiden sekä Ukrainan yhteenlasketut puolustusbudjetit ovat yli 12-kertaiset Venäjän puolustusbudjettiin nähden.
Venäjästä ei ole lännen todelliseksi haastajaksi ja se tietää sen. Globaalille lännelle Venäjä ei ole se välitunneilla pienempiään kiusaavaa iso poika. Venäjä on se apulaispormestari, joka piirtää hätäisen tägin metron oveen tai graffitin kallioleikkaukseen. Se tietää rikkovansa sääntöjä, mutta Ukrainan ulkopuolella kaikki on tehtävä mahdollisimman salaa ja viatonta näytellen. Kiusa se on pienikin kiusa, kun kokee olevansa väärinymmärretty ja janoaa sekä ymmärrystä että hyväksyntää.
Teot voisi kuitata huvittuneella tuhahduksella, mutta niihin on suhtauduttava vakavasti, kuten kaikkiin laittomuuksiin. Hermoilematta ja harkintaa osoittaen, kuten Suomen valtiojohto ja viranomaiset ovat tehneet.
Emme ole enää yksin, vaan osa Naton ja EU:n muodostamia järeitä liittokuntia. Niiden etulinjan valtio ja monessa hyvä esimerkki muille. Velvollisuutemme on hoitaa oma ruutumme viileän ammattimaisesti. Tukea tulee, kun sitä tarvitaan.
Seuraava koetinkivemme on rajaturvallisuuslain hyväksyminen eduskunnassa. Edes Vladimir Kalsarimyrkyttäjän etu ei ole, että kutsunta- ja liikekannallepanoikäiset venäläiset pääsevät Suomeen helposti maaston kautta vaeltaen. Silti rajalain on oltava sellainen, että se tarjoaa viranomaisille riittävät oikeudelliset valtuudet estää välineellistetty maahantulo eri tilanteissa, vaikka sitten voimakeinoin.
Laki on valmisteltava huolella. Eduskuntaan ei kuitenkaan kannata tuoda edes parlamentaarisen käsittelyn jälkeen sellaista lakia, jolle nauretaan Moskovassa.
Pidetään katse kentällä, eikä rynnätä suin päin jokaiseen palloon. Hoidetaan oma roolimme kunnialla koko joukkueen hyväksi.
Julkaistu Verkkouutisissa 29.5.2024
