Neuvostoliitosta sanottiin, että se on armeija, jolla on valtio. Nyky-Venäjä on mafia, jolla on valtio.

Joskus pohdin, olemmeko menettämässä naapurin. Emme ole. Valitettavasti Venäjä ei katoa minnekään. Sitä paitsi se on aina ollut tuollainen: arvaamattoman häikäilemätön, kansalaistensa silmäkuopista brutaalisti ponnistava langanlaiha jättiläinen, joka pelkää, ettei olekaan mitään muiden silmissä. Totuutta.

Siksi on pullisteltava. Venäläinen asuu mieluummin suuressa kuin vapaassa maassa. Janoaa enemmän kunnioitusta kuin arvostusta. Rikkinäisen perheen teini-ikäinen juoppo.

Sota ei ole Venäjälle poikkeus vaan olemisen muoto. Propagandakoneisto valmistaa koko kansan liikekannallepanoon. Totuus on valtion vihollinen ja kuolema kunnia.

Valheelle rakennettu yhteiskunta ei voi kuin romahtaa. Kyse on vain siitä, milloin romahdus tapahtuu. Se voi viedä kuukausia, vuosia tai vuosikymmeniä. Romahtaessaankin se on tuossa naapurissa.

Suomen idea on selviytyä. Siksi voimme vain varautua.

Kävi niin tai näin historian valossa voidaan todeta, että Venäjä tulee muodostamaan ikuisen uhan. Sen militarisoituminen ulottuu jo leikki-ikäisiin. Päiväkoteihin on perustettu kadettiryhmiä, joissa 4–7-vuotiaat lapset tutustuvat aseisiin tai niiden pienoismalleihin ja harjoittelevat leikkimielisiä taisteluja. Suojautuvat oikean komennon kuullessaan.

Osa ryhmistä toimii yhteistyössä hätätilaministeriön, sisäministeriön ja alueella toimivien sotilasosastojen kanssa. Hallinto luonnostelee lakia, joka yhdenmukaistaa tällaisten lapsille ja nuorille sotilaskoulutusta antavien oppilaitosten käytännöt ja säännöt.

Brittitiedustelun mukaan Venäjän tappiot kaatuneina ja haavoittuneina Ukrainan sodassa keväästä 2022 lähtien ovat jo miljoonan luokkaa. Uhrimieltä tarvitaan siis päiväkotilapsia myöten.

Venäjä hallusinoi taistelevansa natseja vastaan, mutta on poiminut oman yhteiskuntansa rakennusaineiksi lähes kaikki kansallissosialistien järjettömyydet. Historiasta ei ole opittu mitään. Sivistys on tuntematon käsite.

Sairasta.

Julkaistu Tamperelaisessa 5.11.2025

Kategoriat: Ei kategoriaa

Aleksi JÄNTTI

Olen pitkälle kaljuuntunut yhteiskunnan moniottelija - ja ehdolla kevään kuntavaaleissa Tampereella. Minusta tuli koululainen vuonna 1981, ansiotyöläinen 1989, aviomies 1995, isä 1997, upseeri 1999 ja osa-aikapoliitikko 2005. Täyspäiväisenä poliitikkona, apulaispormestarina Tampereella, olen ollut vuodesta 2017. Työkokemus sekä julkisella sektorilla että elinkeinoelämässä auttaa suhteuttamaan asioita. Valmistuttuani maanpuolustuskorkeakoulusta upseeriksi työskentelin ensin virkamiehenä puolustusvoimissa. Sen jälkeen toimin yrittäjänä ja työllistäjänä. Myöhemmin yhteyspäällikkönä Suomalaisessa Barona-konsernissa ja pendelöin työpaikalle Tampereelta Helsinkiin. Kansainvälistä työkokemusta minulla on kriisinhallintatehtävistä Kosovosta. Kolmannen sektorin osaamiseni on syntynyt ensin jääkiekon parissa juniorimaalivahtien valmentajana KooVeessa ja Ilveksessä sekä myöhemmin Tampereen Voimistelijoiden puheenjohtajana. Unohtaa ei sovi myöskään vuonna 2007 alkanutta aktiivisuutta kokoomusyhdistysten hallituksissa. Tällä hetkellä toimin Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtajana. Olen myös Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen. Minulla on kolme lasta. Vanhin poikani syntyi vuonna 1997, tytär 1998 ja kuopus 2010. Silmää räpäyttämättä uskallan väittää tietäväni, millaista elämää neljäs sektori elää. Yksin saan aikaan kovin vähän, mutta porukalla häkellyttävän paljon.